Ukolla oli suu ruokaa täynnä, kun hän vastata mukelsi:
"Ka olisihan"—hän pureksi välillä—"olisihan siinä"—nyt hän nielasi palan—"olisihan siinä lammissa ahventa kun olisi vain pyytäjää."
Rakastettavana, iloisena perhosena, kietouduin minä nyt häneen, koittaen kiertoteitä saada hänet tajuamaan, että hänen pitäisi panna toimeen kalastusretki. Tietysti oli tehtäväni vaikea. Miten päinhän minä puhuinkin, niin kehui ukko vain lampiansa:
"Kala- … kalarikas lampihan se on se Nenosen lampi!"
d) ENSI KEHITTELY.
Juhlat olivat ohi. Hiljaisina, ikävinä kuluivat taas päivät. Elämässäni oli tapahtunut suuri muutos. Minä olin tullut entistä laiskemmaksi. Pieninkin työ minua kiusasi. Päivät minä luin idealistisia kirjoja ja kiukuttelin palvelijoille ja illat minä laulelin ja haaveilin. Ja aina vain välkkyi sielussani Petterin koruton kuva. Se oli painunut sinne hymyilevänä, ihanana ja rauhallisena kuten rantojen kuvaimet uppoavat järven tyyneen syvyyteen, sulattaen maiden ja vetten kauneuden yhdeksi ainoaksi levolliseksi ihanuudeksi.
Ja miten kuumeisena minä odotin uutta kohtausta! Toivoin että ukko Ikonen todellakin kutsuisi kalastusretkelle ja opettelin jo sitä varten kalastusta minkä voin: Renki Matti neuvoi panemaan syötin koukkuun ja opetti yhtä ja toista muutakin. Kärsimättömänä odotin minä nyt kutsua kalastusretkelle, ja kun sitä ei kuulunut, hermostuin minä, tulin kärsimättömäksi ja juonittelin milloin yhdelle, milloin toiselle. Kerrankin nukkui isä päivällisen jälkeen sohvalla syrjällään. Minua se kiukutti ja minä äsysin:
"Mitä tuo, isä, nyt on tuommoinen alituinen makaaminen!… Ei koko talossa enää tehdä muuta kun syödään ja maataan."
Isä raotti silmiänsä laiskasti ja katsoi minuun silmät soikeina rakoina.
"No, isä!" ärryin minä ja isä kääntyi silloin toiselle kupeellensa, selin minuun ja alkoi kuorsata. Suuttuneena keikautin minä silloin päätäni ja lähdin huoneesta, äkäillen, kuin itsekseni halveksivasti: