"Tuletko sinä … sinne retkelle?" jatkoi äiti.
"Missäs se kalastaa?" tokasi siihen isä vihdoinkin työnsä lomassa.
"Nenosen lammissa", ehätin minä kiukkuisella äänellä. Välinpitämättömän näköisenä oudosteli isä nyt uudella saippualla leukaansa voitaen:
"Mikä pahuuksen kalastusta se semmoinen on … kun nyt ihan talkoot pitää?"
"Ats!" pääsi minulta jo äänekäs kiukku. Äiti koetti selittää, että se on tavallansa huviretki. Nyt älysi isäkin ja äänsi, ryhtyen työtään jatkamaan:
"Ka voihan tuolla pistäytyä… Sano sille rengille jotta tullaan", lopetti hän pistäen taas huulensa hampaitten väliin, että olisi mukavampi ajaa. Iloni oli tietysti kuvaamaton. Isä lopetti työnsä ja rupesi sohvalle virumaan, lukien samalla sanomalehteä. Kotvasen kuluttua, kun äiti taas palasi, vääntäytyi hän istumaan ja puheli unisena, haukotellen, kuin itsekseen:
"Saa nähdä, saako tämä Iittiläisen Elli sen Ikosen pojan verkkoonsa…
Se ukko Iittiläinen jo kyselee sen ukon rikkauksia."
Siis isäkin jo puhui siitä. Silloin täytyi asian olla varma. Hän haukotteli nyt pitkään ja jatkoi kita auki, haukottelun seasta:
"Ja onhan se—taas hän haukotteli—onhan se rikas ukko, se Ikonen!"
Hän oli saanut jo haukottelun loppuun, raaputti vasenta kämmenselkäänsä ja puheli lisää kuin itseksensä: