"No sinä saat sitten jäädä rannalle… Minä menen Oskarin ja Helmin ja herra Ikosen kanssa selälle kalastamaan… Eikö niin, herra Ikonen?" joudutin minä ratkaisua.
Ja niin järjestyikin asia. Vanhempi herrasväki jäi rannalle onkimaan. Rouvat istuivat polvet pystyssä, tai kykyllänsä, onki vedessä, vapa kädessä ja kielittelivät siinä, ongistaan rahtuakaan välittämättä, koko pitäjän asiat Huhkosen tytön naimisista Kaikkosen lesken asiaan asti. Isä viskasi onkensa veteen, sen koommin siihen katsahtamatta, heittäytyi kylellensä ja kysyi kappalaiselta:
"Onkohan se tuo iso petäjikkö ja niitä pappilan maita?"
Kappalainen tuherti sättää onkeensa ja myönsi niin olevan. Ikonen arveli siihen:
"Lähtisi sitä semmoisella petäjiköllä rahaa, kun olisi urakkasummassa myödä tälle ruukin puulaakille!"
"Paljonkohan tuo ruukki maksaisi kannolta?" mietiksi jo kauppias Kotonenkin, heittäytyen hänkin virumaan vapansa eteen. Halinen selitti etujaan valvoen:
"Se on niin huonolla uittomatkalla, jotta ei siitä kannata täyttä hintaa maksaa… Hevosveto tulee aina niin kalliiksi, jotta puille ei jää paljon mitään."
Niin jatkui keskustelu. Me soutelimme lammin selällä. Oli tyyni. Jylhät korpirannat kuvastuivat kaislaiseen rantaan. Keittosavu kohosi pystysuorana, huipeten ja haihtuen ilman sineen. Ranta oli täynnä kyköttäviä rouvia ja lojuvia miehiä. Turmeltumattoman maaelämän rauhallinen, idyllimäinen kuva oli täydellinen. Minäkin jo taas sulin.
Ja nyt alkoi kalastus. Petteri laski koukkua kaloille, minä Petterille.
Tunteellisena kysyin minä häneltä:
"Eikö tämä retki ole ihana?"