"On tämä", hymyili Petteri kömpelösti. Minä aloin tavalliset rakastuneen kujeet: sulin silmäni ja haaveilin:
"Kun voisi ihminen kuolla tämmöiseen rauhan ihanuuteen!"
Siihen tapaan jatkui keskustelu. Petteri rupesi lappamaan selkäsiimaa vedestä. Oskari souti. Minä haaveilin taas. Mutta äkkiä keskeytti sen Petteri, huudahtaen:
"Ahven!"
Kuului molskahdus. Petteriltä pääsi harmittelu:
"Nyt se piru meni!"
"Putosiko se?" otin minä osaa vahinkoon. Hän vastasi koukkua tarkastaen:
"Pääsihän tuo häjy koukusta!… Kitusesta vain oli tarttunut kiinni ja se on revennyt… Tuommoinen pala kitusta vain jäi", näytti hän minulle. Minä huudahdin muun puutteessa:
"Ai miten punainen kitunen…"
"Iso, hyvästi puolen kilon ahven oli, mutta eipäs ollut onni saada!" jatkoi Petteri harmitteluaan. Koetin keksiä jotain lohduttavaa. Niin jatkui työmme noin tunnin ajan. Saimme kaikkiaan kahdeksan ahventa ja viisi särkeä. Iloisina, reippaina sousimme rantaan. Ukko Ikonen tarkasti siellä saaliimme ja lausui: