"Mutta sepä kumma, että Pohjanmaan kansa, joka on muuten niin älykästä ja miehekästä, ei älyä pitää arvossa niin tärkeää ravintoainetta!"
"On se kumma juttu!" myönsi siihen Petterikin, ja niin jatkui. Mutta nyt jouduin jo minäkin puhelun puutteeseen. Siitä pelastuakseni kysyä heläytin:
"Kummatko teistä ovat ravitsevampia: karvalaukutko vaiko rouskut?"
Iloisuuteni ja ystävällisyyteni oli rohkaissut Petteriä. Hän koki nyt olla jo tärkeä ja selitteli:
"Siinä ei ole vielä varmaa tieteellisen tutkimuksen tulosta olemassa… Kyllähän karvalaukutkin ovat hyviä keitto- ja suolasieniä, mutta hyviä ovat etikassa suolatut rouskutkin."
"Niin minustakin!" pistin minä sopivalla äänenpainolla. Olimme jo päässeet Kytkytmäen päälle, ihailimme näköaloja ja innostuimme, minkä jaksoimme sitä innostusta teeskennellä. Minä teeskentelin jo aivan kuin tosissani ja niin kietoonnuimme me jo yhä läheisimmiksi.
Mutta äkkiä kuului lammilta huhuileminen ja sitte Ikosen huuto:
"Petteri hoi!… Tule syömään. Soppa on jo kypsi!"
"Syömään huutavat!" ilmoitti Petteri ja me lähdimme laskeutumaan toisten joukkoon.
e) ENSI OKAITA.