"Ai kuinka hauskaa, että sinä nyt jo tulit!"
Minä vain muikistelin ja keikistelin, tekeytyen toki ystäväksi ja äännähdin omituisesti:
"Niin … tulinhan minä… Mitäs sitte?"
Elli alkoi huudahdella:
"Minä sinua niin odotin … niin odotin että… Kuule", käänsi hän äkkiä puheen: "Tiedätkö että herra Ikonen tulee tänne?"
"No mitä sitte!… Tulkoon vain!" muikistin minä nenäkkäänä, peilautuen, hänestä Ellistä muka mitään välittämättä. Hän löi kämmeniään vastatusten tahdissa kun jatkoi:
"Ja sitte minulla on sinulle vielä niin paljon sanomista niin paljon puhumista jotta… Kuulehan kun minä supatan."
"No… Supata vain!" äännähdin siihen kuivasti, kutrejani korjaillen ja annoin hänen supattaa:
"Kuulehan: Ratisen Oskari hakkailee jo pappilan Sylviä ja tohtorilan
Katri on rakastunut Parviaisen Hermanniin."
"No … olkoot vain!" äänsin taas nenäkkäänä, puistellen hamettani.
Mutta samassa kuului rappusilla tulijan ääni: