"Ai!… Se on herra Ikonen!… Äi-ti!… Ikosen herrasväki tulee!" huudahteli Elli, lennellen huoneessa kuin mikäkin harakka. Koko talon joukko nousi jalkeille. Lukkari rouvinensa tuli Ikosia vastaan ottamaan ja Elli riensi sillä aikaa puuteroimaan kasvojansa ja korjailemaan pukuaan ja tukkaansa. Ukko Ikonen tulla könysi eteiseen, Petteri mukanansa, ja puheli:
"On tämä tässäkin näkyy hyvä-mainen kontu… Hyvät savikkopellot on ja viettävät vielä päivän puolelle… Terveeks', terveeks' vain… Ja terveisiä sieltä meidän puolelta!" lopetti hän, tervehtien talon väkeä.
"Vieläkö sitä mitä kuuluu?… vieläkö … vieläkö sitä kuuluu?" kiirehti lukkari, nopeasti puhua säpättäen ja auttaen palttoot päältä.
"Eipä sitä… Tervehdi nyt, Petterikin, lukkaria", jatkoi ukko. Petteri kumarsi ja tervehti, hymyillen entiseen tapaansa. Minä koetin tekeytyä kylmäksi ja olin jo eteisestä pois lähdössä kun ukko Ikonen ennätti:
"Ka … täällähän tämä on vallesmanninkin ryökkinä!… Mitä sille ukko-vallesmannille nyt kuuluu ja terveenäkö se muu väki jaksaa?" En ennättänyt vastata, sillä Petteri tuli minua tervehtimään. Tulin siitä hyvilleni. Ukko jatkoi omaansa:
"Meillä siellä, herran kiitos, ovat kaikki terveinä, vaikka tämä Tohmajärvi kuuluu olevan semmoista kivuloista ja tautista paikkakuntaa… Tottapa se ei ole vielä ennättänyt meidän joukkoon tarttua."
Niin hän jatkoi. Lukkari kumarteli ja pyysi:
"Ollaanpas … ollaanpas … ollaanpas nyt ensin hyvä ja astutaan tänne peremmäksi… Täällä on jo tätä rouvasväkeä… Ja nuori herra Ikonen kanssa. Astutaanpas tänne talon karsinapuolelle!"
Nyt seurasi ovella pitkä kumartelu:
"Olkaa hyvä!" kumarsi lukkari.