* * * * *
Tämä keskustelu oli minulle pieni lohdutus koska se toki erotti Ellin Petteristä. Minä sain toivoa ja rohkeutta. Itsekseni päätin nyt käyttää juonta, sillä mikäpäs siinä enää muu auttoi: päätin pyytää Petterin ajoissa joka ainoaan naisten tanssiin ensimäiseksi minun kanssani. Odotin vain sopivaa tilaisuutta saada tehdä tuo pyyntöni.
Tanssi olikin jo alkanut. Petteri kumarsi minulle. Kiepsahdin hänen rinnallensa aivan ilosta hypähtäen, kuin lintunen ja koetin tanssiessa olla kepeä kuin höyhen, tai olisikohan sopivampi sanoa kuin keijukainen. Olin niin onnellinen taas hetkisen. Uinaillen kätkin pääni hänen olkapäähänsä ja olisin tahtonut siihen onneen nukahtaa ijäksi. Tuskin kuulin soittoa. Poskeni hehkuivat ja olin sulkenut jo silmänikin.
Ja kun tanssi oli lopussa ja hän vei minut paikoilleni ja kumarsi kömpelösti, kuiskasin minä hänelle kainostellen:
"Herra Ikonen! Saanko minä pyytää teidät täksi illaksi kaikkiin naisten tansseihin ensimäiseks?"
Odotin myöntävää vastausta. Petteri ensin hölmistyi, sitte hymyili taas kuin anteeksi pyytäen ja virkkoi katuvan äänellä:
"Minutpa on jo tilannut neiti Iittiläinen… Ja minä olen luvannut."
Veri syöksi kasvoihini. Korvissani humisi. Minä pelkäsin pyörtyväni.
Anteeksi pyytäen lisäsi Petteri:
"Mutta sitte toiseen tanssiin… Jos minä saan luvan pyytää!"
Tietysti minä olin nyt surun, tuskan ja häpeän raatelema, enkä voinut muuta kun nyökäyttää päätäni ja lähteä pois koko huoneesta. Menin puutarhaan, vilvottelin kuumia ohimoitani ja halusin kätkeytyä jonnekin, pois vain koko maailmasta, sillä kaikki tunteeni olivat nyt maahan lyödyt. En voinut itkeäkään, vaikka kuinka koetin. Yksin, hylättynä ja onnettomana istahdin puiston penkille, puiden suojaan.