Nyt en enää voinut hillitä itseäni, vaan vastasin Petterin puolesta nenäkkäästi:
"No johan tuon herra Ikosen isäkin sanoi että herra Ikosella on hyvä numero laulussa… Ei suinkaan hän silloin voi epämusikaalinen olla."
"Ai niin, todellakin!… Johan sen vanhempi herra Ikonen sanoi!" hölötti
Elli ja alkoi kehua itseänsä:
"Minä pidän musiikista ja kaikista musikaalisista ihmisistä… Ne semmoiset ihmiset ovat niin hienoja … ja niin tunteellisia … ja niin … mitenkä minä sanoisin … niin intelligenttejä … ja… Mistä musiikista te enemmän pidätte laulu-, vaiko soittomusiikista?"
"Minä pidän molemmista", hymyili Petteri leveästi. Elli ehätti siihen.
"Niin minäkin… Minä pidän kunhan vain on musiikkia, olipa hän sitte vaikka mitä…"
Niin jatkoi hän kauvan. Minä mietin nyt jo kotona suunnittelemiani juonia, hoksasin yhden sopivaksi ja silloin minä kostin: ojensin Ellille nenäliinani ja sanoin hyvin ystävällisellä, viattomalla äänellä ilkeästi:
"Elli… Tässä on nenäliina… Sinun tämän puoliseen poskeesi on jäänyt liika paljon puuteria … vai onko se maalia?"
Tietäähän sen minkä vaikutuksen tämä odottamaton isku teki Ellin ilosta huokuvaan sieluun.
* * * * *