Ajatelkaa sitä ukkoa! Olin jo vähällä ruveta häpeilemään hänen puheitaan. Hän oli jo poistumaisillansa, kun huomasikin vielä kysyä Petteriltä:
"Mitenkäs se on … onko sinulla rahaa, jos satut tarvitsemaan?"
Petteri ei tiennyt mitä moiseen vastata. Ukko toki pelasti pulasta, lisäten poistuessaan:
"No ota sieltä Siitosen kaupasta se housukangas ilman mitään ja sano jotta tottapahan isäukko sitten maksaa."
* * * * *
Olimme nyt kahdenkesken. Kuin sopimuksesta lähdimme me rinnatusten kävelemään… Mikä minut pani niin tekemään: heittäytymään tuntemattoman miehen seuraan, sitä en minä jaksa vielä nytkään käsittää. Varma vaan on—uskokoon lukija tai olkoon uskomatta—ettei siinä ollut mitään niin sanottua tarkotusta: ei halua päästä hänen kanssansa naimisiin. Olinkin silloin vielä lemmen asioissa aivan kokematon tyttö. Olisinhan sitä paitsi saanut muitakin, sillä olivathan kaikki Join, Sortavalan ja Tohmajärven herrat minuun ihan hulluuntuneet.
Niin kävelimme me Kuhavuorelle päin. Kävelin takapuoltani sirosti kieputellen, sillä silloin oli semmoinen muoti. Ja omituista: Alussa ei kumpikaan tahtonut löytää puheen aihetta. Vihdoin toki löysi sen Petteri ja kysyi:
"Onko neiti Lassila ennen ollut Vakkosalmella?"
"Olen" vastasin minä, kokien huolehtia askelieni siroudesta ja kysyin vuorostani:
"Onkos herra Ikonen täällä ensi kertaa?" "Ei… Minä olen täältä Sortavalan lyseosta päässyt ylioppilaaksi, niin että näiden paikkojen täytyy silloin olla minulle tuttuja", selitti Petteri ja kysyi taas: