"Tässä tämän pojan kanssa puhuttiin näistä nykyajan naimiskaupoista, miten ne ovat jo mutkikkaita ja ronklusia."
Kotonen puhdisteli silmälasejansa ja aikoi jotain sanoa, mutta Ikonen ehti sitä ennen jatkaa:
"Ennen vanhaan, silloin kun minäkin tämän ämmän otin, sitä ei niissäkään asioissa liikoja kuhnusteltu: Katsottiin vain kellä on enemmän kavetta taloon tuoda ja jos oli sitte muuten terveruumiinen ja lujarakenteinen tyttö, niin sillä se oli asia selvä!"
Kotonen veti otsansa kurttuun, innostui asiaan ja selitti entisiä aikoja kaihoten:
"Ne nämä uudet tavat leviävät jo joka pitäjääseen… Tänne
Tohmajärvellehän niitä onkin levittänyt tämä vallesmannin tyttö."
Välillä hän sytytti sikarin, pyöritellen sitä samalla sormillaan huuliensa välillä ja lisäsi minusta:
"Siinä linnussa sitä kuuluukin olevan kimpsuttamista ennen kun sen kuka ansaansa saa…"
Petteri kuuli keskustelun ja masentui, loukkautuen minun puolestani.
Kotonen vielä kertoi:
"Sanovat tämän Ratisenkin pojan sitä yritelleen jo kevättalvella, mutta ei ole tainnut vielä päästä sen pitemmälle… Vaikka onhan se ylioppilasmies sekin ja isällä puolen manttaalin talo ja siihen vielä hyvä summa rahojakin."
Äänetönnä poistui Petteri huoneesta. Kotosen puhe vaikeudesta saada minut taipumaan masensi tietysti hänen mieltänsä. Mustasukkaisuuden kipinä alkoi sen lisäksi kyteä hänessäkin. Ukko Ikonen piti poikansa puolta, kysyen: