"Aikaihminen tytön hutilus… Jo tuo jaksaa työtä tehdä." Ja tyynenä pukeutui hän ja lähti sorsajahtiin. Äiti mennä ryöhötti keittiöön ja ryhtyi töihinsä.
Ja nyt kun minä heittäännyin yhä häjymmäksi, arvasikin äiti minun vain kujeilevan ja päätti seurata isän neuvoa. Hän oli siihen pakotettukin, sillä palvelijat olivat ulkotöissä, ja hänen piti yksin laittaa ruoka koko joukolle. Palvelijoiden ja herrasväen ruuat kiehuivat eri kattiloissa. Lisäksi piti hänen valmistaa ruokapöytää, sillä isä odotti ruokaa. Kiireen touhussa, hikisenä ja väsyneenä pyysi silloin äiti:
"Maiju!… Tuleppas hämmennä tuota riisiryynipuurokattilaa, jotta isä saa ruokaa."
Se minua kiusasi, enkä ollut pyyntöä kuulevinanikaan. Hetkisen kuluttua huusi äiti taas, nyt jo kovemmin:
"Mai-ju!… Tule hämmennä tuota huttua, jotta ei pala pohjaan!"
Minä ryhdyin nyt lukemaan romaania, viattomana kun en mistään mitään tietäisi. Äiti tuli vihdoin ovelle ja sanoi jo kovasti:
"Etkö sinä kuule, Maiju, mitä sinulle sanotaan?"
"No mitä?" nostin katsettani kirjasta silmänräpäyksen ajaksi, ja jatkoin taas lukuani. Äiti polki jo jalkaa ja varotti ankarasti:
"Maiju hoi!"
"No mitä … mitä nyt!" rähähdin minä.