Kun siis nyt isä oli jo pöydässä ja minua ei kuulunut, kutsui äiti:
"Maiju… Ruoka on pöydässä!"
Suhahdin yksinäisessä huoneessani kiukusta ja syvennyin lukemaan.
"Mai-ju!" painosti äiti toistamiseen. En hievahtanutkaan. Isä virkkoi tyynesti:
"Ka tottapahan sillä ei ole nälkä."
"Mikä nälkä sillä ei ole … muuten vain kujeilee", väitti siihen äiti, tulla pyöritteli huoneeni ovelle ja uhkaavasti sormellansa varoittaen käski jyrkästi:
"Maiju!… Paikalla nyt syömään ja hyvin siivolla!"
"Äs", viskasin taas kirjan sohvalle ja aivan rientäen, äidin ohi työntäytyen, syöksyin pöydän ääreen, istahdin ja mutisin:
"No syöttäkää nyt … niin jotta halkeaa!"
"Suu kiinni, Maiju!" koveni siitä vain äiti ja niin alkoi pakollinen syöminen. Isä pisti jo lusikallisen puuroa suuhunsa, tunsi maun, otti toisen lusikallisen, haisteli ja arveli: