Hän uskoi sen ja puhalteli savujansa entistä tietoisempana. Olin saanut jo häneltä kaikki tiedot mitä tarvitsin ja päästäkseni jo hänestä eroon, punomaan juontani, huudahtelin minä:
"Mikä vahinko, että äiti ei ole siitä jo kuullut!… Teidän pitää kertoa siitä hänelle… Hän pitää niin paljon polkupyöräilystä… Äiti!… Äiti hoi!" huusin minä jo ja kun äiti riensi paikalle, poistuin minä, selitellen:
"Herra Ratisella on nyt äidille kerrottava niin suuri asia … niin suuri ja uusi asia, että se tekee käänteen koko Tohmajärven seuraelämässä!"
Ja kiireellä poistuin ininä jättäen molemmat sanomattomaan pulaan. Ratinenkin nimittäin tiesi että äitini oli leppymätön polkupyörien vihaaja, koska minä olin niillä ajaessani repinyt jo kolme ihan uutta hametta. Mutta oma syynsä, Ratisen: Mitäs hän tungetteli, kun minä jo rakastin toista! Mitään pahaa aavistamatta kysyi äiti mikä tuo uusi hyvä asia oli. Herra Ratinen istui kun neuloilla ja tapaili puheen alkua pitkillä:
"Ööö … ö-öööö!… Ö-öööö! … se on polkup…"
Äiti veti jo suunsa hyvin muikeaksi, naama muuttui happameksi ja niin kuunteli hän toisen pakollista kertomusta. Ja kun herra Ratinen oli lähtenyt, alkoi äiti kiukutella palvelijoille.
* * * * *
Minulla oikeastaan oli miltei uusi polkupyörä, vaikka äiti oli sen tosin pannut aittaan lukon taa. Minä haudoin nyt vain ajatusta miten päästä samoille pyöräilyretkille Petterin kanssa ja miten saada selvä hänen tunteistansa minua kohtaan.
Niissä toimissa kului päivä, toinen, kolmas, enkä päässyt tulokseen. Aioin kirjoittaa Petterille, mutta en uskaltanut. Tytöthän näet ovat ujoja näin aroissa asioissa. Mitä hän olisikaan ajatellut moisesta tahdittomuudesta.
Ja sillä välin hautui lukkarin herrasväen viha meitä kohtaan. Elli puuhaili, kärsi kuten minäkin ja välit kiristyivät. Ainoastaan isäni pysyi siitäkin asiasta erillään. Lukkarin herrasväki karttoi pienintäkin kohtausta meidän kanssamme. Kerran se sattui kumminkin odottamatta: Olimme kävelyllä vierastemme kanssa. Tie oli kapeaa metsäpolkua, jossa ei mahtunut kaksi henkilöä rinnatusten kulkemaan, ei toisiaan tiepuoleen menemättä sivuuttamaan. Äkkiä tuli vastaamme lukkarin herrasväki vierainensa. Lukkarin rouvan suu muikistui. Hierin vaivasi häntä itseänsäkin. Ennen oli aina oltu toverillisia, mutta nyt alkoi jo ilkeä, häjy kursailu: Vastatusten tullessa menivät molemmat puolet tiepuoleen, jättäen polun vapaaksi ja lukkarin rouva kumarsi häjysti: