"No samaa minäkin ajattelen … Lassi Maijula kirjoittaa paljon yksinkertaisemmin ja selvemmin… Vai mitä te, herra Ikonen, ajattelette?"
Petteri joutui pikku pulaan sillä hän ei ollut Lassi Maijulan kirjaa lukenut. Syntyi hämi. Mutta onneksi sattui joku porhaltamaan ohi polkupyörällä ja nyt sai Petteri aiheen kysyä:
"Ajaako neiti polkupyörällä?"
"Ajan… Ajatteko te?" vilkastuin minä tekeytymällä.
"Ajan… Viime viikolla teimme polkupyöräretken Kirjavalahteen, ja ensi viikolla on aikomus käydä Impilahdella", selitteli Petteri ja kysäsi:
"No mistä pyöristä neiti eniten pitää?"
Minä en tiennyt pyörien nimiä. Olin joutua hämilleni, mutta selvisin toki ja vastasin hyvin iloisella äänellä:
"Minä pidän Kotisen kaupasta ostetuista pyöristä. Entäs te?"
"Niistä minäkin pidän… Ne ovat 'tarmo'-pyöriä. Niissä on hyvät gummit ja laakerit eivät kuumene vähästä ajosta."
Me nousimme jo Kuhavuoren rinnettä myöten. Oli tyyni, kaunis poutapäivä. Kukat näyttivät torkkuvan puolipäivän valossa. Järven selät, reunat ja vuoren rinne näyttivät runollisen autioilta. Se yksinäisyyden, hiljaisuuden runous alkoi painua sieluihimme, muodostaen mielialaamme, jonka oli herkentänyt tämä äkkinäisen tutustumisen synnyttämä oudostelu. Varsinkin Petterin mieli alkoi siitä ylentyä ja minäkin koetin parhaani mukaan tekeytyä luonnon kauneuden ja runollisuuden vaikutukselle alttiiksi. Kaikki se vuorostaan lisäsi taas Petterin ujostelua. Oli alkanut hetkisen vaitiolo. Vihdoin huomasi Petteri tutun kukan tien vieressä, osotti sitä kenkänsä kärellä ja lausui sen latinalaisen nimen, ääntäen: