"No, on sillä nyt toki ero sivistyneellä neidillä ja oppimattomalla tytöllä."
"Mikä pahan hengen ero niillä on!" hämmästyi ukko. Petterin oli silloin jo pakko suuttua. Ja hän selitti entistä tietoisemmin:
"No ei sitä nyt talon tyttöä osaa verratakaan herrasneitiin… On siinä toki niin suuri ero."
"Johan siinä nyt on!"
"No on kyllä!… Te ette ymmärrä siitä asiasta hölyn pölyä", nousi jo
Petterin luonto. Mutta yhä sitkeämmin väitti ukko:
"Kun ostaa vain Huldallekin rimpsuhameen ja korkeakantaiset kengät, niin on ihan yhtä hyvä kuin tääkin vallesmannin tyttö."
"O-hoh!" pääsi Petteriltä leveästi, aivan ihmettely.
"Ja vielä parempikin on", jatkoi ukko omaansa, selittäen:
"Pystyy toki talon töistäkin huolehtimaan, kun äidistäsi aika jättää … ja on puolta rotevampi ruumiiltaankin!"
Niin nousivat mustat pilvet jo Petterinkin nähtäväksi elämän taivaalle. Ne hän olisi kyllä vielä tyynenä, miehekkäästi kestänyt, jos olisi tiennyt minun tunteeni. Mutta hänkin oli yhäkin vain kaikesta epätietoinen. Mieli masentui. Ei hän enää välittänyt polkupyöräilystäkään.