* * * * *
Mutta juuri silloin, silloin kuin pilvi nousi Haarajärveltä, vilahti valoisa tuli: Hän sai kirjeeni, riemastui, kuten semmoinen kokematon nuorukainen ainakin, ja sai toivoa. Hän ei ollut tosin varma vieläkään. Olihan kirjeeni muodollisesti pelkkä kohteliaisuus-, asiallinen kirje. Mutta se oli toki jotakin. Hän ryhtyi oitis vastausta laatimaan. Kolme luonnosta kirjoitettuansa, kirjoitti hän kirjeen puhtaaksi: Se oli runollinen, avomielinen, koruton, kuten aina puhtaan nuorukaisen kirje. Hän kirjoitti urheilusta, luonnosta, kirjallisuudesta, kiitti minua kirjeestä. Kirje oli yhtä nousua. Minä ylenin sitä lukiessani. Sen lopussa oli hän tulkinnut seuraavat runolliset, koruttomat mietteensä:
"Mutta nyt lähenee syksy. Pääskysen pojat ovat lähteneet pesistänsä lentoon. Miten iloisina ne suhahtelevat ilman sinessä! Ahkerina pyydystävät ne hyönteisiä. Siten tekevät ne suurta hyötyä koko luomakunnalle. On tieteellisesti laskettu, että yksi ainoa pääskynen hävittää joka päivä monta tuhatta vahingollista hyönteistä. Ilman niiden apua olisi maamme autio erämaa.
Ja niin olemme me ihmisetkin kun pääskysen pojat: Vuoden ajat vaihtelevat ja me muutumme ja vanhenemme niiden vaihtuessa ja jätämme kotimme ja hajaannumme maailmaan kuten pääskyset. Nythän tulee kohta talvi. Maa on silloin valkean lumen peitossa ja alkaa talviurheilukausi. Pidättekö neiti Lassila talviurheilusta?"
Oli kun olisi ihana onnen aatos lennähtänyt sieluuni tätä kirjettä lukiessa. Sen joka riviltä tuoksui puhtaan nuorukaisen avomielisyys. Sen koruttomuus huumasi minun sieluni. Minä suutelin kirjettä loppumattomasti. Minä sain elämän halua ja toivoa ja rohkeutta elää. Taivaan ranta näytti kirkastuvan ikikirkkaudeksi. Häiden ja onnen viulut soivat jossain hiljaa. Kaikki valkeni ja selkeni minulle suureksi rauhaksi.
Niin. Niin kirkastui kaikki. Sillä minulla ei ollut vielä aavistustakaan siitä synkästä pilvestä, joka nousi Kiteen pitäjän Haarajärven kylästä.
i) UUSIA VASTAUKSIA JA KIRJEENVAIHTOA.
Mutta toisaaltakin nousi pilvi seestyvälle elämäni taivaalle:
Eräänä päivänä oli rouva Kotonen meillä vieraana. Juotiin kahvia. Minä olin taas iloinen, rakastettava ystävällinen. Äkkiä alkoi rouva Kotonen puhua:
"No millähän ihmeen varoilla se tämäkin lukkari nyt rupeaa sitä Elliään niin pitkälle kouluuttamaan."