Minä en ymmärtänyt, eikä äitikään. Rouva Kotosen täytyi selittää:
"Ka kun se rupeaa sitä kouluuttamaan ihan Helsinkiä myöten."
"Elliäkö?" pääsi minulta kauhistunut, sillä Petterinhän piti myös mennä syksyllä Helsinkiin yliopistoon.
"Elliä", myönsi rouva Kotonen pyyhästen suunsa huivin kulmalla ja tapaillen:
"Mikä jatkokoulu se kuuluu siellä olevan, johon ne sitä koettavat saada."
Minä huokasin salassa. Äiti kaatoi toiset kupit kahvia ja alkoi panetella:
"Kylläpä tuo joutaakin mennä, Elli… On ollutkin koko Tohmajärven hierimenä… Pääsee toki rauhaan kun menee pois… Ole hyvä ja ota siitä toinen kuppi."
"Kiitoksia vain", suostui rouva Kotonen, ryhtyi juomaan ja puheli sitä tehdessään:
"Sehän kun onkin tähän Ikosen poikaan rakastunut… Jos tuo sitten mennekin sen tähden!"
"No tarvitseepa tuo Elli vielä oppiakin", pistin minä siihen ilkeästi, ollen muka Ellin puolta pitävinäni. Rouva Kotonen arvasi toki tarkotukseni ja yhtyi Elliä panettelemaan.