Ken ties on se viisaasti säädetty, että meidän on kaikki paras saavutettava taisteluiden kautta. Ne taistelut ja kärsimykset ovat meille ehkä henkistä voimistelua, karkaisevat meitä ja kehittävät meitä. Kenties johtui juuri näistä hirvittävistä henkisistä taisteluistani ja tuskistani se, että minusta on, Ellin ja muiden samantapaisten ystävieni harmiksi—minähän olen aina puheissani suora—sukeutunut tämmöinen lahjakas ja suuri kirjailija, kuin nyt tämänkin kirjan arvoisa kirjoittaja. Minä en ollut nyt enää tyhjä-sieluinen, helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, sillä minussa oli rakkautta, oli se suuri tunne, joka pani minut ahertelemaan tässä lemmen asiassa ahkerasti, kuten muurahainen ahertelee pikku rikkaa kekoonsa vetäessään. Elämälläni, toisin sanoen, oli nyt sisältönsä.
Mutta pistäytykäämme hetkeksi Petterin kotiin.
Neiti Hulda Ruuska oli siellä vieraana vanhempiensa kanssa. Hän oli oikeastaan tullut ukko Ikosen toimesta, taloa katsomaan. Ennen hän oli pukeutunut kuten kaikki muutkin hänen säätyisensä: tavalliseen väljään röijyyn, mutta nyt oli hänen päällänsä ruumiin mukainen musliini pusero. Mutta vyötä ei ollut. Puseron ja hameen väliin oli sen johdosta auennut miltei koko vyötäisen ympäri ulottuva rako, josta näkyi paita.
Mutta Petteri oli häntä kartellut. Siksipä oli hän nyt ikävissään tullut palvelijoiden tupaan pitämään iloa. Oli alkanut leikki: Piika-Mari viskasi renki-Mattia rukkasella. Matti lähti sen johdosta tietysti ottamaan Maria kiinni, sillä arvasihan hän tarkotuksen. Silloin viskasi häntä Hulda hatulla, tietysti kääntääkseen Matin leikkisyyden häneen. Matti syöksyikin nyt Huldaa tavottamaan. Niin juostiin, viskottiin, ilo yltyi. Matti ahdisti nyt Huldaa. Tämä sieppasi paetessaan vettä korvosta kauhalla ja viskasi sen Matin silmille.
"Perhana!" kirosi Matti leikillä ja kuivaili silmiään. Tytöt nauroivat ja ilkkuivat. Hulda nauroi ovensuussa kauha kädessä ja kutitteli.
Silloin astui tupaan ukko Ikonen Huldan isän kanssa, sikarit hampaissa. Leikki loppui. Nuoret lähtivät pihalle vetämään nuoraa, ollen kaikki tytöt Mattia vastaan.
Ja nyt ryhtyi ukko Ikonen valmistelemaan poikansa naima-asiaa. Hän alkoi:
"Onhan tässä tuvalla kokoa… Ja hyvät ja isothan tässä talossa ovat viljelykset ja heinämaatkin: Kun olisi oikea toimekas ja sopuemäntä niin lähemmä sata lypsävää menisi talven yli omilla töryillä, jotta heilahtaisi."
Ruuska pyöritteli sikaria huuliensa välissä, liistaroiden siten sylellä sen hajoavat lehdet taas yhteen ja arveli:
"Onhan tässä sitte oikea emä-kontu!"