"Vaikka rovastin Kaisulta pyydän pyörän lainaksi, niin näette, että teillä ei ole mitään sanomista."
Väittely jatkui. Mielet kiihtyivät. Kasvot punaisina saarnasi jo äiti harmistuneena:
"Sinä, Maiju, unohdat että olet vanhempiesi lapsi, ja että nuorelle tytölle ei sovi semmoinen miesten jälestä rullautuminen. Mitähän siitä sanoisi pappilan herrasväki ja lukkarin rouva ja koko Tohmajärvi."
Hän saarnasi kauvan. Mutta minä en antanut sen vaikuttaa.
Ylenkatseellisesti sanoin minä:
"Minä viis välitän teidän vanhoillisesta kahvimoraalistanne, sillä se on jo voitettu kanta… Minä en ole enää mikään keskiajan aikuinen mammut … enkä kule pappien ja kahvitätien talutusnuorassa!"
Riidellen menimme me ruokahuoneeseen, minä äitiä pakoon, äiti perästä pyörien. Isä oli juuri noussut päivällismakuulta, veti toista kenkäänsä jalkaansa ja kysäsi laiskasti äidiltä:
"Mitä sinä taas riidellä paahdat sen tytön kanssa?"
Harmistuneena alkoi äiti, kasvot kiihtymyksestä punaisina valittaa:
"No kun se nyt on taas saanut päähänsä, jotta hänen pitää päästä sen pahanhengen rukin selkään, sillä pitkin maanteitä kehräämään ja hameitaan repimään ja miesten perästä pyörimään, niin siitä on heittänyt semmoisen takkiaisen, jotta ei enää anna yön lepoa, ei päivän rauhaa, vaan aina vain ruikuttaa sitä yhtä ja samaa kuin mikäkin pentuaan kaakattava hanhi, niin ihan tässä myllyssä jo ihminen päänsä menettää."
Isä kuunteli rauhallisena. Nyt suinaili hän jo toisen kenkänsä ompelusta, joko se rupeaa ratkeamaan ja puheli sitä tehdessään: