»Hös vaivattu!… Ahdistetaan se tuonne tallin tahi sontatunkion taa ja siellä hypätään kehnon niskaan!… Hös pahennus!… Elä laske, poika sinne! Potkaise kärsään!… Hös ryökäle!»
Ja siinä kiireessä sieppasi hän täyden vesiämpärin, paiskasi sen porsasta kohti ja kaatui itsekin huutaessaan:
»Elä laske, Ihalainen, sitä reikään! Lyö seipäällä, jos yrittää!»
»Jospa se menee!» huusi Antti vastaan. Jussi yltyi:
»Vaikka tapa silloin koko para!»
Siitä nousi nyt ihan julma sota. Joskus menivät miehet kiireessä kuperkeikkaa. Porsas vingahteli. Poika säesti huutoa naurullaan, ja ylisteli milloin porsaan saparoa, milloin miesten kuperkeikkoja.
Mutta nielun parhaillaan ollessa kuului hätäytynyt naisen huuto:
»Mitä rosvoja te olette, kun vieraalla kartanolla tappelette? Poliisia minä huudan, jos ette asetu ja ole ihmisiksi.»
Hätkähtivät sitä miehet, varsinkin Jussi. Seipäät laskeutuivat alas ja hämmästynyt nainen siunaili:
»Ka! Herra siunatkoon! Jussi Vatanenhan se on Liperistä ja Ihalaisen Antti… Ja minä kun arvelin, että mitä ihmeen kummituksia ne ovat, kun tuommoisen elämän nostivat keskellä parasta kaupunkia?»