»Ei se ryökäle menisi ilman takarekeä… Ainakin jäisi takimaisen ruumiin pää jo reen kannan taakse riippumaan.»
Hän miettiä pinnasi asiaa, varmistui siinä uskossa, että takareki on otettava ja päätteli:
»Ei perhana vie sitä ilman takarekeä voisi vetää, jos olisi Anna Liisa samassa pölkyssä. Keikkoaisi vielä pölkky päälleen, kun riippuu niin pitkällä reen kannan takana, ja silloin alkaisi takimaisen ruumiin pää kolista tietä pitkin!»
Niin jatkoi hän laiskaa astumista ja yhtä velttona ajatustyötään, kunnes ajatukset tyyten lakkasivat, kun hän oli tullut siihen Leppämäen kohdalle.
Mutta eikös juuri nyt siinä aja mies Murron salolle ja ihan ajokärrissä istuen. Se tapaus oli sitäkin oudompaa, kun oli syksyaika ja sumuinen päivä. Se tapaus olisi ällistyttänyt muita, mutta Antti ei ollut siitä tietävinäänkään. Painoi vain tietä pitkin tulijaa vastaan ja ajatteli, että olkoonpa tuo kuka hyvänsä.
Mutta tulija olikin itse se Littilän Jussi Vatanen. Nyt se ajoi jo kohdalle ja tervehti:
»Prtuu! Ka, siinähän sinä oletkin… Minä tässä olen sinne sinua tapailemaan tulossa.»
»Tässä!» vastasi Antti tervehdykseen, jatkaen: »Luosovaaran Kettuseltako sinä tämän tamman vaihdoit?»
»Luoso-… Se ruuninkarva ruuna oli niin toratsu, jotta arvelin, että joutaa se Kettunen hänen kanssaan telmää… Se onkin semmoinen julma piiskan heiluttaja, se Matti Kettunen.»
Miehet vaikenivat hetken. Antti suinasi hevosen takaapäin, katsoi sitten hampaita ja vahvisti todeksi: