Ärtyisenä tiuskasi Hyvärinen:
»Johan minä sinulle sanoin, että Ameriikkaanhan ne ovat karanneet! Ja karatkoot, mokomat miehet!…»
Anna Liisa jo vähän riemastui, kun Hyvärinen ei puhunut mitään Antin kuolemasta… Toivorikkaana huudahti hän:
»Onko se päässyt koko asiasta se Ihalainen sillä paljaalla Ameriikkaan menolla?»
Nyt loppui tietysti Hyvärisen kärsivällisyys ja hän tiuskasi tuikeasti:
»Menipä tuo nyt vaikka järveenkin, mokoma mies! Hyvin jouti mennä! Saat tuota vielä sinäkin paremmankin kuin tuon potaattinenän … jos kerran on semmoinen kipu miehen perään!»
Anna Liisa loukkautui ja pelästyi samalla. Mennyttä oli siis kaikki toivo; hukkunut oli Antti.
Koetti hän siinä vielä jotain kysyä, mutta nyt ei enää vastannut Hyvärinen, vaan sieppasi suutuksissaan päreen, antoi sillä lapsien pohkeille ja kiukutteli:
»Saunaan siitä menkää tappelemaan! On tässä koko talo kuin paras kestikievari. Yksi kun lähtee, niin jo toinen vetäytyy siihen istua könöttämään, jotta ei saa työrauhaa koko talossa.»
Anna Liisa säikähti. Hän tiesi sen olevan hänelle tarkotetun. Hän rykäsi jo merkiksi, että kyllä hän älysi. Lisäksi rupesi emäntäkin juonittelemaan. Kahvipannua uunin koloon pannessaan harmitteli, hän ikäänkuin muka itsekseen: