Surullisena saapui hän kotiinsa, kun jo oli pimeä yö. Vaatteet olivat märät, kengät kurassa. Maija Liisa itki hänen kanssansa eikä raaskinut puhua tulitikuistakaan mitään. Kun tupa oli kylmä, haki Maija Liisa kuvon olkia, ja niillä nukkuivat he yönsä.
Mutta yöllä ei tahtonut tulla uni. Anna Liisan mieltä kaiveli surulliset asiat. Aikaa kuluttaaksensa hän kysyi Maija Liisalta:
»Hyväkö siinä on nukkua?»
»Hyvä».
Vaiettuaan kysyi Anna Liisa taas:
»Koko kuvonko sinä otit olkia tähän alle?»
»Koko.»
»Onkin noita olkia, kun siltä Ihalaiselta jäi otran olkiakin kokonainen närte riihenkin eteen.»
»Vai närtteessä se Ihalainen piti otran olkiakin!»
»Närtteessä.»