Mutta Anna Liisa oli vielä epätietoinen. Lopulta sanoi Kenonen suoraan:
»Ka jos se nyt niikseen kerran tulee, niin mikäpäs siinä on esteenä!»
Mutta rentonaan hän lopetti:
»Mutta tänne Murron korpeen vaan ei Kenonen hautaannu kuuna päivänä … ei lempo soikoon hautaannu. Mutta kirkonkylässä on se entinen Puniinin talo tyhjänä! Minä pyörähdän tästä vain isännän puheille sen talon hyyräämässä ja naulataan räätälin kyltti Puniinin seinään, täältä pannaan kapeet rekeen, lehmät Joille laahtarille ja niin muutetaan kirkonkylään että mätkähtää!»
Anna Liisa oli aluksi pitänyt puhetta leikkinä. Mutta nyt alkoi Kenonen järjestellä asiaa. Hän käski Kanasen vaimoa:
»Sinä, Kanasen akka, saat olla tässä sillä aikaa Anna Liisan apuna panemassa noita kattiloita ja ruokakuppeja vasuun. Pane heiniä vahvasti väliin, etteivät säry, ja maitopytyt ja voihinkit pankaa siihen suureen rankkitiinuun… Sen hevosen rankin saa kaataa siitä hiivattiin… Tahi minä kaadankin sen lähtiessäni. Minä pistän tässä ruunan aisoihin ja ajaa höyräytän kirkonkylässä ja tuon sieltä kihloiksi vielä Haarasen kaupasta Anna Liisalle paidan helmaan pitsiä.»
Hän oli jo ulos menossa, kun Anna Liisa alkoi pidätellä:
»Kenonen!… Kuule, Kenonen!… Elä tuossa nyt tuommoista kiirettä ja rytäkkää pidä!»
»No ei se enää pitkittäen parane! Ala vain, Kanasen akka, köijätä sänkyjäkin pellolle. Minä tuon sieltä rahtilaisia, niin että menevät kaikki yhdessä rysyssä», selitti siihen Kenonen. Anna Liisa hätäytyi eikä tiennyt mitä sanoa. Kenonen oli jo kärriin nousemassa, kun sekaantunut vaimo vielä intti:
»Elä nyt vielä!… Jos se tulee!»