»Sanottiin näet tämän Ihalaisen kuolleen, mutta eihän se ollutkaan kuin tämän Antin sika vain, joka menetti henkensä», selitti kolmas.
Nyt Antti jo sylkäsi pitkän vihaisen tupakkasylen. Kenonen siitä hätäytyi, mutta koetti Anttia pelotellessaan ylvästellä:
»Elä syleksi, Ihalainen, niin ylpeästi!… Elä syleksi, tahi tohtivat ne muutkin ruilauttaa!»
Ja taas tuli hiljaisuus. Antti mietti nyt sikansa kuolemaa, maahan katsoa murjottaen, ja sylkäsi vieläkin vihaisemmin. Kenonen jo sanoi Hyväriselle:
»Hyvärinen! Pidä sinä talossasi kuranssia, etteivät syrjäiset saa ihan iltikseen syleksiä ja vihoitella, tahi minä kun sylkäsen kanssa, niin yli tuvan pitää lentää!»
»Voi hyvä isä tokiinsa!» siunasi ja huokasi lopen hätäytynyt Anna Liisa.
Hyvärinen tuhisi vain vasuntekopuuhissaan, ikäänkuin ei mitään huomaisikaan. Lapset hälisivät hyvin vilkkaalla tuulella, ja Anna Kaisa oli kahden vaiheella. Nyt puhui taas eräs rahtilainen:
»Nämä Ihalaisen verkavaatteethan ne vain kapenivat.»
Antti muljautti Kenoseen alta kulmainsa ja Kenonen varotti:
»Elä muljauta, Ihalainen… Elä muljauta, kuule!»