»Ka! Jäikö se nyt tuo hiillos illalla peittämättä, kun se on sammunut.»
Anna Liisa alkoi toimittaa askareitansa; kun piikakin oli nyt itseviikolla, oli näitä tavallista enemmän. Ei tahtonut ehtiäkään tehdä.
Mutta tuon tuostakin otti hän puun, hämmenteli hiillosta ja etsi tulta, mutta: ei. Ei, niin ei… Silloin Anna Liisa aina kohensi kahvipannun yhdestä paikasta toiseen. Tuossa aamiaisen korvilla hän jo sanoi:
»Minnehän se Ihalainen jäi, kun se ei tule?»
* * * * *
Puoleltapäivin oli Anna Liisa ruokkinut karjan, tehnyt hevoselle appeen ja hommannut yhtä ja toista. Taas hämmensi hän liettä ja nyt hän jo avasi kahvipannun hatun, haisteli ja valitti:
»Vesikin jo ennättää ruveta pannussa myrtymään, kun se ei tule!»
Vähän jo suututtikin moinen vitkastelu. Eikä ruokakaan maistunut, kun ei ollut kahvia vielä saanut.
Puolenpäivän aikana poikkesi taloon eräs vaimo, pani nyyttinsä penkille ja joi vettä. Anna Liisa tervehti nyt häntä kysyen:
»Oletko sinä se seppä Kanasen Maija Liisa sieltä Lempaankoskelta?»