»Eikä sekään Romppa voi niitä ojiaan korjata, jotta eivät ihmiset niihin putoaisi!»
Levottomaksi siinä kävi mieli väkisinkin. Säälikin tuli Ihalaista.
Välillä puhuttiin Kämäräisen lehmästä. Mutta piankin taas johtui puhe
Ihalaisen omituiseen viipymiseen. Anna Liisa sanoi:
»Eihän se muulloin ole näin lyhyellä matkalla kahta päivää viipynyt!»
»Eihän tällä välillä viivy», oli Kanasenkin vaimon mielipide.
Levottomuus enentyi. Anna Liisa huomautti: »Oikein pitäisi näet lähteä kädestä pitäen tiedustamaan Hyvärisestä, onko se siellä, mutta ei ole tässä kotimiestä.»
Hän odotti, että Maija Liisa tarjoutuisi kotimieheksi, ja Maija Liisa puolestaan odotti, että häntä pyydettäisiin. Niin istuivat he ia odottivat molemmat. Toinen ei rohjennut pyytää, kun ei ollut voinut kahvia tarjota, ja toinen ei tarjoutunut, luullen että Anna Liisa ei huoli hänestä. Jo kiukutteli itseksensä Anna Liisa:
»Ei näet sen vertaa auttaisi, että jäisi kotimieheksi tuohon!»
Maija Liisa taas suututteli itsekseen:
»Pelkääköhän se minun tästä mitä varastavan, kun ei uskalla kotimieheksi pyytää!»
Hän loukkautui moisesta. Suuttuneena ilmoitti hän kotvasen kuluttua nenäkkäällä juonittelulla: