Ja sitä mukaa oli muuttunut heidän mielialansakin. Vielä äskettäin oli nuori mieli ollut eloisa kuin kiurun laulu, joka ei mitään kysy, ei mistään huolehdi, ei tunne rajoja, vaan soi ja syöksähtelee kuin jostain ylitsepursuava viaton ilo. Mutta nyt alkoi olla toisin. Kesäkö lie jo painostanut, vai mikä, sitähän eivät tyttösemme tajunneet, eivät liioin tutkineetkaan koko mielen muutostansa. Vielä äskettäin eivät he joutaneet mistään suuttumaan, eivät huomaamaan mitään satunnaista pikku loukkausta, niin täysin olivat he olleet leikkiensä, kevään ja ilojensa vallassa. Mutta nyt he jo ikäänkuin hieman huolehtivat oikeuksistansa, loukkautuivat, joskus riitautuivatkin, jos joku heidän oikeuksiansa loukkasi, esimerkiksi astumalla vahingossa varpaalle.
Niin: lasten mielialoissa alkoi tuntua kypsyvän kesän luomaa raukeutta. Niin olivat menossa mielistä keväiset ilot, kuten mahlat kuivuvat koivusta, kun kesä kypsyy ja lehdet viherjöivät voimakkaimmillansa, ikäänkuin riemuiten täyteen kasvuun päästyänsä.
* * * * *
Eräänä semmoisena päivänpaisteisena päivänä, kevään ja kesän rajassa, kun koivujen mahlat olivat jo kuivuneet, lasten kevät-ilot ehtyneet ja lehti viherjöi pehmeimmillänsä, oli Lilli, Siviä ja Ruusu paistattaneet päivää tuvan seinävierellä, noppailleet kivillä laiskasti, kuin muun tehtävän puutteessa, ja kukin itseksensä, polvet pystyssä istuksien. Päivä paahtoi paljaita pohkeita niin miellyttävästi, että aivan mielellänsä antoi mekon helmojen kohota miten ylös hyvänsä, että päivänpaiste saisi vapaasti hyväillä jalkojen hipiää niin ylös, niin kauas kuin sen vain halutti hyväillä. Kaikki olivat he jokseenkin samanikäisiä, noin seitsemän-, kahdeksanvuotisia, tai mitenkä nyt kertomuksemme kanssa paraiten sopisi. Kaikki olivat he kilttejä tyttösiä, hyviä toveruksia ja läheisiä naapuruksia.
Mutta siinä istuksiessa osui nyt Lilli sommittelemaan pikkukivistä jotain asumusta, leikkitalon tapaista, ja oitis helähti hänen mieleensä siitä aiheesta eräs asia: Hän huudahti aivan kuin olisi jotain hyvin tärkeää muistanut:
"Tytöt hoi!… Ai-jai!"
Toiset katsahtivat häneen. Hämmästyneenä löi Lilli käsiään yhteen ja ikäänkuin päivitteli:
"Kun me näet emme ole muistaneet olla talosilla!"
"Hyvä isä sentään!" ihmetteli Kososen Maijan tytär Siviä ja Ruusukin löi nyt jo käsiään yhteen ja ikäänkuin tavaili:
"Johan minä olen sanonut, että…"