"Ö-ööööö!" vetää jurasi poika, joka ei ymmärtänyt mitään, ei tajunnut muuta kuin sen että hänellä ei ole siinä hyvä istua. Lilli jatkoi nyt jo tyynemmin, kuin muka olisi Pikun kohtaloa surkutellut:
"Ja vaikka Poju näkee… Ja sitte kun Poju sanoo isälle ja äidille, niin… Mitäs sinä rupesit velliin istumaan!" käänsi hän selittelyksi ja Siviä yhtyi jo hurskaana, nuhdellen:
"Hyi, Pikku!… Jos herra näkee ja pudottaa ison kiven."
Ja miten olikaan, niin leimahti Pojun nimen kuullessa tyttöjen päähän uusi, pelastava ajatus. Jos näet Poju todellakin kielisi Pikun päälle, niin kentiespä uskoisivat vanhemmat ja he olisivat pelastetut. Ruusu jo ehdottikin, äkkiä huudahtaen:
"Tytöt… Minäpä tiedän!… Käsketään Pojun tulla katsomaan… Ja sitte kun Poju sanoo, niin… Mitäs sinä, Pikku, istut!" käänsi hänkin toki vielä, kuin tekoansa Pikun edessä puolustaaksensa. Toiset olivat oitis valmiit. Jo huusi Lilli Pojulle:
"Poju hoi!… Tule, Poju, katso, kun Pikku rupesi istumaan vellissä!"
"Poju!… Pikku istuu vellissä", yhtyi Siviä avuksi huutamaan ja kun
Poju ei vastannut, kiirehti jo Ruusu:
"Tule, Poju, katso kun Pikku istuu… ja sitte sano isälle, jotta se istui itse velliin!"
* * * * *
Alussa he oikeastaan eivät älynneet vapauttaa Pikkua kiusallisesta asemastaan. Nyt taas, kun he tarvitsivat Pojua vierasmieheksi, toteamaan Pikun pahanteon, eivät olisikaan häntä sillä vapauttaneet ennenkun asia olisi todettu. Kiihkeästi huutelivat he nyt Pojua todistajaksi ja tämä kuulikin huudon ja lähestyi ajaa porhaltaen täyttä ravia, löi keppihevostansa ja komenteli sitä ankarin sanoin. Kun hän jo lähestyi onnettomuuspaikkaa, selittivät tytöt hänelle jo kaukaa, kuin yhdestä suusta puhuen, yhtenä rähinänä, josta erotti: