Niinpä kuluikin hyvä tovi päivästä, ennen kun Poju sai entisen mielentilansa. Rangaistuksensa kärsittyänsä hän murjotteli, ähki, pyyhki silmänsä, eikä kärsinyt ketään. Keppihevosensakin hän viskasi kaivoon ja ryhtyi sitte kivittämään kukkoa. Kukko huusi ja kotkotti. Pojun luontoa se vain nosti. Hän lähti palikka kädessä ajamaan kukkoa takaa ja kun se lennähti matalan kodan katolle, työntyi hän aitan sillan alle etsimään kananpesää, särkeäksensä sen ja siten kostaaksensa äskeisen vahinkonsa koko maailmalle.
Tämä Pojun kova kohtalo koski tyttöihin kovasti. He kokivat häntä lohdutella jos jollakin, vaistomaisesti tosin äidiltä salaa ja arkaillen, tuntien jotain omantunnon soimausten tapaista. Se tunne lisääntyi vielä sen johdosta että Poju oli heille ynseä, ei huolinut heidän hyvittelyistänsä.
Niin oli heidän asemansa tullut ikäänkuin hieman vaikeaksi. Ilo ja leikit eivät tahtoneet sujua. Kerran he jo yrittivät juosta leskeä, mutta ei sekään maistunut. Leikki taukosi kuin itsestänsä. Äänettä piirsivät he kuviot hiekkaan, kukin omansa, ja ryhtyivät yhdellä jalalla hyppien ajamaan varpaallansa kuka astian kappaletta, kuka kiveä kuviosta kuvioon. Se oli äänetöntä yksinäistä huvia. Ei ketään huvittanut nyt toisten seura.
Mutta pian tuli apu, joka muutti mielet ennallensa. Nytkin toi sen avun samainen, aina meluava ja huoleton ja iloinen Poju. Se oli unohtanut jo äskeiset vastoinkäymisensä, löysi nyt pitkän seipään ja otti sen keppihevoseksensa. Täyttä voimaa, silmät aivan napillaan päässä ajaa karautti hän seiväs jalkojen välissä tyttöjen kuvioiden halki ja suoraan tyttöjä kohti. Seipään pää tavotti pitkänä hänen edessänsä ja yht'äkkiä tökkäsi se Ruusua selkään.
Ja se tökkäys se muutti mielet ennallensa kuin joku onnen isku. Tytöistä tuntu kuin olisi Poju heiltä sillä tökkäyksellä äskeisen velkansa perinyt. Omatunto keveni oitis. Ruusu älähti. Toiset tytöt ryhtyivät soimaamaan Pojua ja Lilli uhkasi jo aivan tosissaan:
"Kuule sinä Poju!… Kunhan minä äidille sanon… ja kunhan äiti panee sinut silloin syömään toisen vadillisen velliä!"