”Aivan oikein, mutta pikku Olgasta on kuten näette jo tullut isoäiti, joka leikkii tässä lastenlastensa kera”, vastasi hän hymyillen. Herttaisuus, hyvyys ja avomielisyys loisti hänen kauniista kasvoistaan, hänen suurista, tummista silmistään. Hän johdatti minut sisään ja oli niin luonnollinen ja sydämellinen, kuin olisimme tunteneet toisemme jo kauan aikaa.
Keskusteluaiheista ei suinkaan ollut puutetta, mutta tietysti me enimmältä puhuimme kalliista vainajasta. Oli niin monta yksityiskohtaa, joista halusin saada tarkempia tietoja ja Olga rouva vastasi aina peittelemättä ja suoraan. Ja kaikista hänen vastauksistaan kävi selville, kuinka rajattomasti hän oli rakastanut ja ihaillut kasvatusäitiään.
”Olin vuosikausia kihloissa”, kertoi hän, ”ja siirsin aina hääpäivääni vain siksi, etten raskinnut erota Malvidasta. Mutta lopulta sulhaseni kävi kärsimättömäksi ja niinpä minun täytyi hänet jättää, mutta sen jälkeen alkoi meidän kirjevaihtomme. Vuosikymmenien kuluessa kirjoitin hänelle joka päivä ja kerroin kaikki iloni ja suruni. Ja kun en enää voinut vastustaa haluani tavata häntä, matkustin Roomaan ja kun lapseni kasvoivat suuremmiksi, oleskelivat he vuorotellen hänen luonaan Roomassa, rakastaen häntä kuin hellintä isoäitiä. Kesäisin hän taas kävi minua tervehtimässä täällä meidän huvilassamme ja joka kerta hän antoi istuttaa tänne puita ja pensaita. Kaikki ne sulotuoksuiset ruusut, jotka kapuavat muureja pitkin, kaikki varjoisat akasiapuut puutarhassamme ovat niin muodoin muisto häneltä. Hän sanoikin usein: ”Sittenkun ei minua enää ole, niin ne muistuttavat sinua minusta.” Kaipaan häntä niin sanomattomasti. Vaikka elän rakkaan puolison, lasten ja lastenlasten ympäröimänä, on hänen poismenonsa kuitenkin jättänyt tyhjän sijan, joka ei ole täytettävissä.”
Hän johdatti minut yläkerroksessa olevaan työhuoneeseensa, jonka seinät olivat koristetut Malvida von M:n kuvilla. Siellä oli kipsistä ja pronssista tehtyjä medaljonkikuvia, valokuvia eri ajoilta sekä taiteilija Lenbachin kaunis taulu hänestä. Siellä oli myöskin Malvida von Meysenbugin ystävien kuvia kuten esim. Cosima ja Richard Wagnerin, Lisztin, Mazzinin, Schopenhauerin ja Nietzschen kuvat.
| Malvida v. Meysenbug Lenbachin kuvan mukaan. |
Olga Herzen näytti minulle valokuvia Malvidan kodista Roomassa, josta näki Colosseumin ja Palatinumin, sekä hänen viimeiset teoksensa Irdische und himlische Liebe, Eine Reise nach Ostende ja hänen kirjevaihtonsa Nietzschen kanssa, jonka tämän sisar Elisabeth Förster–Nietzche hiljattain on julkaissut.
| Alexander Herzen. |
Tietysti talon muotokuvakokoelmassa myöskin oli Alexander Herzenin kuva. Salin seinällä se riippui ja komea se oli katsella. Suuri ajattelija ja politikoitsija istui siinä pää kättä vasten nojattuna; leveä, korkea otsa, läpitunkeva katse, tuuhea pitkä tukka ja voimakas ruumiinrakennus tekivät mahtavan vaikutuksen. Tuli ajatelleeksi nuorta jalopeuraa, joka hetkeksi on asettunut levähtämään, mutta jo seuraavassa silmänräpäyksessä on valmis taisteluun.
Pyynnöstäni kertoi Olga rouva hiukkasen isänsä viimeisistä vuosista ja kuolemasta, joka tapahtui v. 1870, vähää ennen ranskalais-saksalaisen sodan alkua. Hän oli kauan aikaa viettänyt kuljeksivaa elämää, oleskellut vuorotellen Sveitsissä, Lontoossa ja Parisissa. Juuri tähän aikaan hän oli saapunut Parisiin, vuokrannut siellä avaran huoneuston ja kutsunut lapsensa ja Malvida von Meysenbugin luokseen. Eräänä iltana palatessaan valtiollisesta kokouksesta, jossa hän oli puhunut, valittaa hän vilua, mutta on muuten hyvällä tuulella ja kertoo illan tapahtumista. Yöllä hän sairastuu keuhkotulehdukseen ja muutaman päivän perästä häntä ei ole enää. Hän oli silloin vielä täysissä voimissa, ainoastaan 58 vuoden vanha. Sanoma hänen kuolemastaan herättikin siksi suurta surua kaikissa edistyspiireissä, ja vapauden ystävät eri maista ja kansoista riensivät Parisiin saattaakseen häntä viimeiseen lepokammioon.
Tuntui sangen omituiselta keskustella Olga Herzenin kanssa ajatellessa, että hän oli hamasta lapsuudestaan elänyt niissä piireissä, joiden mielipiteet ja toimet ovat painaneet leimansa kokonaisen aikakauden sivistykseen ja suuntaan. Isänsä kodissa hän oli nähnyt kaikki sen ajan etevimmät vapauden sankarit: Pulszkyn, Louis Blancin, Ledru Rollinin, Orsinin, Garibaldin, Mazzinin, Turgenevin y. m. Kasvatusäitinsä luona ollessaan hän joutui Richard Wagnerin piiriin ja myöhemmin hän oli tutustunut Nietzscheen, joka ihaili häntä siihen määrin, että pyysi häntä vaimokseen, tietämättä, että hän jo silloin oli kihloissa professori Monod’n kanssa.