Mutta muutaman vuoden kuluttua ei niitä enää ympäröinyt sama uutuuden viehätys; kevätaamun hohde oli kadonnut ja vaativa työpäivä oli astunut sijaan, mutta sen kuormaa ei monikaan enää ollut taipuvainen kantamaan ja niin sekä naisasiayhdistyksen jäsenmäärä että lehden lukijakunta varsin tuntuvasti supistui. Nylænden ylläpitäminen kysyi suuria aineellisia uhria ja niitä ei yhdistys enää tahtonut ottaa kantaakseen, vaan vetäytyi pois, arvellen että lehti jo oli tehtävänsä suorittanut. Mutta onneksi Gina Krog ei vetäytynyt. Hän ymmärsi, että oma äänenkannattaja nyt vasta olikin oikein tärkeä, kun ensimäiset kasvunalut olivat näkyvissä ja hän otti sen silloin kokonaan omakseen s. o. hän otti vastatakseen kaikista sen menoista ja kantoi tätä taakkaa aina viimeiseen asti. Sillä aikaa kun niin moni naisasialehti naapurimaissa ehti sekä syntyä että kuolla, pysyi Nylænde hengissä ja lähti vuosi vuodelta Norjan eri kulmille kylvöään sirottelemaan. Ollen ilman vakituisia avustajia, täytti Gina Krog lehtensä useimmiten aivan yksin ja siksi Nylænde olikin toimittajansa hengentuote enemmän kuin ehkä mikään muu naisasialehti. Joka numerossa oli hänen rohkeita, runolliseen, kauniiseen muotoon puettuja kirjoituksiaan ja niitä ehti jo karttua paljon 29 vuoden kuluessa,
Nylændeä luettiin ja se herätti respektiä itsenäisyytensä takia, mutta ei sen tilaajamäärä kuitenkaan ollut niin suuri, että se olisi palkinnut toimittajansa vaivat, vielä vähemmin jättänyt voittoja. Ja siksi Gina Krog, jota on kutsuttu Norjan kruunaamattomaksi kuningattareksi, ulkonaisesti eli hyvinkin vaatimattomasti. Hänellä oli vuokrahuone, päivällisensä hän söi ulkona ja istui muuten ahkerasti toimistossaan, jolle vastustajat antoivat nimen Løvens Hule (Jalopeuran luola), mutta josta ystävät tekivät kunnianimen. Ellei hänellä olisi ollut hyvinvoipaa veljeään, ylioikeuden asianajaja F. A. Krogia, joka jakoi sisarensa harrastukset ja aina oli valmis niitä tukemaan, olisi hänen aineellinen asemansa ollut vieläkin ahtaampi. Tämän veljen ansio suurimmaksi osaksi oli, että Gina Krog esim. oli tilaisuudessa matkustamaan, käymään Englannissa, Ranskassa, Italiassa ja Amerikassa y. m. – Yhteen aikaan, ennenkuin veli meni naimisiin Cecilia Thoresenin kanssa, joka oli Ginan hyvä ystävä ja Norjan ensimäinen naisylioppilas, sisarukset asuivatkin yhdessä ja Gina hoiti veljensä taloutta. Se tapahtui juuri siihen aikaan, kun Norjassa enin kiehui ja kuohui, kun jokainen ensi-ilta teatterissa ja jokainen uusi kirja oli kuin sotatorventoitotus, joka heti jakoi yleisön eri leireihin ja sai aikaan loppumatonta ajatusten vaihtoa. Hyvin tavallista oli silloin, kertoi Gina, että tuttavat vielä myöhään illalla, teatterista palattuaan, poikkesivat heidän luokseen vaikutelmistaan keskustelemaan, sillä Krogien luona löysi aina ymmärtämystä ja hengen heimolaisia. Se oli taiston aikaa, suuren innostuksen ja suurien toiveiden aikaa.
Kaikki maansa etevimmät henget Gina personallisesti tunsi. Hän oli monasti tavannut Camilla Collettin ja kuullut tämän tulisielun puhuvan siitä mitä hän oli nuoruudessaan tuntenut naisena ja mikä lopulta oli saattanut hänet kynään tarttumaan, hän oli paljon seurustellut Björnsonien kanssa ja monet niistä lauseista, jotka Björnson on pannut esim. Tora Parsbergin huulille, näytelmäkappaleessaan »Paul Lange ja Tora Parsberg,» ovat Gina Krogista alkuaan. Hän tunsi sekä taiteilijat että valtiomiehet, sekä tiedemiehet että sanomalehdentoimittajat. Hän kertoi välistä hauskoja, intiimiä piirteitä heistä niinä parina viikkona, jotka silloin vietin Kristianiassa ja olin ehtimiseen hänen seurassaan.
Jouduinpa hänen tuttaviensa tuttavuuteenkin, jotka kulettivat meitä paikasta toiseen, ja silloin rupesin myöskin innokkaasti pyytämään, että hän tulisi Suomeen esim. esitelmäretkelle.
Se painostus, jonka alla me silloin elimme, vaikutti nimittäin, että jokainen lännestäpäin tullut vieras – puhumattakaan Norjan suurimmasta tyttärestä – oli kuin raikas tuulahdus, kuin yhtäkkiä avautunut ikkuna pimikkoomme ja siksi sanomattoman tervetullut.
Jo syystalvella samana vuonna tulikin Gina Krog Suomeen. Naisasialiitto Unioni oli kutsunut hänet tänne esitelmöimään ja ryhtynyt kaikkiin valmistaviin toimiin: hankkinut tilaisuutta varten yliopiston juhlasalin, ilmoittanut asiasta lehdissä, myynyt etukäteen lippuja j. n. e. Hauskaa olikin sitten nähdä, että yleisöä oli salin täydeltä, kun Gina Krog astui sisään ja piti sisältörikkaan, kauniin esitelmänsä Camilla Colletista kirjailijana, uranuurtajana ja ihmisenä.
Esitelmän jälkeen olivat Unioni ja Suomen Naisyhdistys yhteisesti järjestäneet hänen kunniakseen juhlat Seurahuoneen 35:ssä. Mieliala oli varsin hilpeä ja useita puheita pidettiin. Muun muassa puhui prof. E. G. Palmén Norjalle, huomauttaen niistä hyvistä väleistä, jotka aina olivat vallinneet sen ja Suomen kesken. Ja Adelaïde Ehrnrooth oli sepittänyt hauskan runon tilaisuutta varten.
Gina Krog oli kuin luotu juhlaesineeksi; hän toi juhlatunnelmaa mukanaan, niin pian kuin hän astui sisään. Hänen ruhtinaallinen ulkomuotonsa, hänen ylevä, hieno käytöksensä ja se helppous millä hän vastasi kaikkiin hänelle pidettyihin puheisiin, kaikki vaikutti siihen. Ihmeekseen totesivat meikäläiset, että hänellä oli aina jotakin kaunista, sisältörikasta ja runollista sanottavaa, vaikka hän olisi esiintynyt kuinka monta kertaa tahansa saman illan kuluessa. Muistan vielä miten hän, vastatessaan maalleen pidettyyn puheeseen, aluksi toi sieltä terveisiä ja kertoi, että niin pian kuin huhu tiesi kertoa, että hän lähtisi Suomeen, kuului joka kulmalta ”Hils Finland” (tervehtikää Suomea) ja se kulki kuin humina miehestä mieheen ja siihen lisättiin vielä ”Sig dem at vi elsker Finland”, (kertokaa heille, että me rakastamme Suomea).
Gina Krog oli yleensä sangen huvitettu politiikasta ja hänellä oli aina oma vanhurskas arvostelunsa kaikista poliittisista päivänkysymyksistä. Meillä ollessaan hän otti tarkasti selkoa Venäjän sortojärjestelmän meihin kohdistetuista kiristystoimenpiteistä ja tavasta miten eri kansalaisryhmät niihin suhtautuivat. – Sillä välillä hänelle näytettiin meidän laitoksiamme, koulujamme, kokoelmiamme, sanalla sanoen kaikkea, josta toivoo vieraalla olevan hyötyä ja iloa, ja joka antaa kuvan maan kulttuurityöstä ja edistyspyrinnöistä. – Se oli hyvin sisältörikas aika sekä meille että vieraallemme, päättäen siitä lämmöstä, jolla hän maassamme saamia vaikutelmia sitten lehdessään kuvasi.
Heinäkuussa v. 1902 olivat Norjan naiset järjestäneet Kristianiaan Pohjoismaisen naisasiakokouksen, johon meitä suomalaisiakin kutsuttiin. Ja muutamat meistä seurasivat kutsua ja lähtivät liikkeelle, kun vielä oli niinkin mukavasti asetettu, että sekä laivayhtiöt että rautatiehallitukset antoivat tuntuvan alennuksen.