| Rakennus Haagissa, missä ensimäisen rauhankonferenssin neuvottelut pidettiin. |
Hän matkusti itse Haagiin täksi ajaksi ollaksensa tapahtumia lähellä, kävi tapaamassa ja puhuttelemassa eri maiden lähettiläitä ja erään tuttavani, siellä olleen pikku valtion edustajan, todistuksen mukaan, hän esiintyi niin mallikelpoisen hienosti ja tahdikkaasti, ettei ankarinkaan arvostelu löytänyt siinä mitään moittimisen sijaa. Mutta samassa hän piankin huomasi, että hallitukset olivat lähettäneet sinne vain enimmäkseen sellaisia ”vanhan koulun” diplomaatteja, jotka kaikin mokomin koittivat pitää tilannetta ennallaan ja, taitavasti sanansa asettaen, onnistuivat siinä erityisen hyvin. He olivat vielä sillä kannalla, että »miekkansa terotettuna ja ruutinsa kuivana pitämällä» edistää parhaiten rauhaa.
Kun valtiomiesten ja diplomaattien puolelta oli niin vähän odottamista, rupesi Bertha von Suttner yhä enemmän kiinnittämään toiveitaan organiseerattuun työväestöön ja naisiin. Ei niin, että hän luuli yksinomaan näidenkään ryhmien äänioikeuden riittävän maailmalle rauhaa hankkimaan, sillä olihan sielläpäinkin kyllä paljon sotainnostusta, kun siksi kävi ja niitä kieliä ruvettiin virittämään. Mutta hän arveli kuitenkin, että ne vaaliuurnilla ja parlamenteissa voisivat hiukan jäähdyttää, kun oli esim. kysymys sotaisiin tarkoituksiin myönnettävistä varoista.
”Kulttuurimaailma rientää itsemurhaa kohti” hän jo moniaita vuosia ennen maailmanpalon puhkeamista oli sanonut nähdessään yhä lisääntyvät varustukset, diplomaattien toimeenpanemat salaiset liitot, sanomalehdistön kiihoitustyön, joka lopulta kuin ruttotauti tarttuu kaikkiin, eikä suinkaan vähin nuorisoon ja tunneherkkiin naisiin.
Kun Saksan kansallismielisten naisosasto vähää ennen sodan alkua vietti juhlaa, esitettiin siellä rauhanaatetta ivaava näytelmäkappale, jossa osoitettiin miten hyväntahtoinen, saksalainen ”Mikkeli” rohkeasti vapautuu, oltuaan jo vähällä joutua erään maailmankansalaisen ja tämän ”Kosmopolinchen” nimisen tyttären sekä viekkaiden naapuriensa pauloihin. Juhlaa koskevassa sanomalehtiselostuksessa sanottiin m. m.: ”Kappaleen voimakkaat letkaukset osuivat myöskin tuohon väsymättömään, rauhaa huutavaan Bertha v. Suttneriin, joka esiintyi kappaleessa vetistelevänä emäntänä ”zum Völkerfrieden” nimisessä ravintolassa.” –
Ymmärtää millainen mieliala silloin oli Saksassa, kun tällainen puhe kulki täysipitoisesta ja tällaista pilaa tehtiin henkilöstä, joka kuitenkin oli hankkinut saksalaiselle nimelle niin paljon loistoa. Olihan B. v. S. jo 1905 vastaanottanut Nobelin rauhanpalkinnonkin.
Mutta varmaan saksankieltä puhuvat naiset nyt jo katselevat asiaa eri tavalla, jopa saksankieliset sanomalehdetkin.
Bertha von Suttnerin ei itse tarvinnut nähdä sitä kauhun aikaa, jonka tuloa hän niin varmasti oli ennustanut, sillä hän pääsi, kuten tunnettu, pois kuukautta ennen sodan puhkeamista. Silloin hän jo olikin ehtinyt antaa niin paljon, että siitä riittää monelle polvelle ja ne tulevat ihan varmaan useinkin hänen kaukonäköisyyttään ihmettelemään.