Professori Frederiksen oli nimittäin, paitsi että hän oli monipuolisesti oppinut henkilö, niin paljon nähnyt, kokenut ja elänyt, että hänen seurassaan oleskeleminen oli kuin eri maissa, jopa eri maanosissa matkustaminen.
Ne, jotka eivät personallisesti tunteneet häntä, olivat vain kuulleet hänen vaihtelevan elämäntarinansa, olivat valmiit sanomaan, että hän oli seikkailijaluonne ja epävakainen henkilö, mutta siinä ei kuitenkaan ensinkään ollut perää. Hänellä oli vain tavaton toimintahalu ja uskomattoman paljon aloitteita, mutta toisaalta hänellä ei ollut kyllin organisoimiskykyä ja ennen kaikkea kyllin ihmistuntemusta – paremmin sanoen epäilystä ihmisiin – apulaisia valitessaan ja siksi niin monet hänen hyvistä tuumistaan epäonnistuivat.
Hän alkoi uransa loistavammin kuin useimmat muut kuolevaiset. Ennenkuin hän edes vielä oli päässyt äänioikeutetuksi, valittiin hänet jo Tanskan Kansankäräjien jäseneksi ja kaksi vuotta sen jälkeen oli hän Köpenhaminan yliopiston professori. Mutta nämä työalat, jotka jo olisivat tyydyttäneet monen muun ihmisen toimintahalua, eivät vielä olleet kyllin hänelle. Oli niin paljon tehtäviä käytännöllisellä alalla, niin paljon uudistuksia, jotka hänestä myöskin välttämättä olivat suoritettavat. Tuo käytännöllinen piirre ja halu olla mukana maataan rakentamassa ei ainoastaan välillisesti tiedemiehenä ja kansantaloudenopettajana, vaan suoranaisesti aatteittensa toteuttajana, oli isänperintöä, sillä tämä oli ollut arvossapidetty, toimelias maanviljelijä. Tuo aatteellinen ja ihanteellinen puoli hänessä oli taas äidiltä kotoisin, häneltä, joka jo pikku tyttösenä oli oppinut latinaa kuunnellessaan sivultapäin miten hänen veljiään oli opetettu, joka osasi kertoa sellaisia satuja ja sepittää sellaisia lauluja lapsilleen, että hänen lastenlastenlapsensa kaukana Amerikassa ja Uuden Seelannin aarniometsissä niitä vieläkin toistavat. Läpi koko elämänsä hän sitäpaitsi seurasi kaikkia kirjallisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä ja oppi vielä vanhoilla päivillään, oleskellessaan erään talvikauden Roomassa, italian kieltäkin.
| N. C. Frederiksen nuorena ylioppilaana 1863. |
Aatteellisuuden ja käytännöllisyyden yhdistäminen ei ole aina niinkään helppoa ja useimmiten havaitsee, että jompikumpi kärsii; ja mitä juuri prof. Frederikseniin tulee, niin joutui käytännöllinen puoli tavallisesti aina vähemmälle, sillä hänen tuumansa ja niiden alkuunpano olivat aivan erinomaiset. Köpenhaminassa ei esim. vielä viime vuosisadan 60 luvulla ollut maalaisten pankkia. Sellaista prof. F. rupesi sinne puuhaamaan ja saikin sen tuota pikaa pystyyn. Tanskassa ei vielä liioin siihen aikaan harjoitettu sokerijuurikkaiden viljelystä. Prof. F. perusti sinne koeasemat ja rupesi kirjoittamaan asiasta. Hän hankki itselleen maakartanoita ja myllyjä pitkin maata, ulotutti toimintansa Ruotsiinkin ja osti siellä metsiä ja putouksia. Hän oli yhtämittaisessa työssä ja touhussa ja pidettiin jo yhteen aikaan miljoonien omistajana: Kymmenen vuoden kuluttua tuli romahdus ja hän menetti kaikki, sekä omansa että muiden tavarat. Hänen vararikkonsa kuului yleensä suurimpiin mitä Tanskassa siihen aikaan on tehty, ja senjälkeen oleskeleminen siellä kävi hänelle mahdottomaksi. Hän siirtyi perheineen Amerikkaan ja toimi siellä aluksi sanomalehtimiehenä, mutta taaskin veti liike-elämä häntä puoleensa. Hän joutui m. m. maapalstojen välittäjäksi siirtolaisille, hänellä oli omat konttorinsa monine kymmenine apulaisineen, omat matka-agenttinsa y. m. tähän välitystoimeen tarvittavat henkilöt ja oli taaskin: miljoonamies. Tätä nousua kesti hiukan toistakymmentä vuotta ja sitten tuli taaskin äkkinäinen lasku ja vararikko. Itse hän selitti syyn tähän amerikkalaiseen romahdukseen olleen sairauden, jonka takia hänen kuukausimääriksi oli ollut jättäminen liikkeensä johto vieraisiin käsiin, mutta minusta tuntui sittenkin siltä kuin olisi suurin syy ollut siinä, että hänellä oli liika paljon luottamusta ihmisiin, niin että kaikenmoiset onnenonkijat, jotka tarjoutuivat hänen palvelukseensa, otettiin vastaan ja tekivät sitten voitavansa hävittääkseen hänen omaisuuttaan.
Aivan pohjaton hyvyys ja rehellisyys oli nimittäin perussävel prof. F:n luonteessa ja sellaisen ihmisen on varsin vaikea epäillä muita. Hän lähtee aina siitä, että kukin koittaa parastaan ja tahtoo yleistä hyvää edistää kuten hän itsekin. Ja yleinen hyvä oli Frederiksenillä kaikki kaikessa. Ei hän pannut liikkeitä pystyyn itse niistä hyötyäkseen tai kunniaa ja mainetta niittääkseen, vaan hankkiakseen ihmisille työaloja ja työtä. Ihmisten hyvinvointi ja onni, kulttuuriarvojen kasvaminen ja ihmisyyden edistäminen olivat hamasta nuoruudesta hänen toimintansa päämääränä, se henkinen ilmakehä, jossa hän eli ja liikkui ja näiden periaatteiden valossa ja kannustamana hän toimi. Mutta nämä periaatteet ja niiden mukana toimiminen eivät aina, ikävä kyllä, ole edulliset liikeihmiselle. Moni pitää esim. vararikkoja tehdessään huolta siitä, ettei itse joudu aivan puille paljaille ja toiset osaavat sellaisissa tilaisuuksissa korjata itselleen oikein tuntuvastikin tavaraa. Prof. F. ei sellaista ajatellutkaan ja siksi hän seisoi siinä taas toisen kerran tyhjin käsin. Silloin hän jätti Amerikan ja siirtyi Lontooseen ja sieltä jonkun vuoden kuluttua Parisiin, jossa hän enimmäkseen toimi kirjallisella alalla.
Nämä monet vuodet eri maissa ja erilaisten ihmisten parissa, kaikki se kunnioitus ja kumartelu, joka tulee mahtavan liikemiehen osaksi ja sitten taas se välinpitämättömyys ja halveksiminen, jota samat ihmiset niin runsaasti osoittavat, kun hän on epäonnistunut, kaikki tämä oli tietenkin opettanut prof. F:lle paljon, mutta katkeraksi se ei ollut häntä ensinkään tehnyt. Päinvastoin.
Oli kerran kysymys siitä vaihtaisiko hän elämänsä vanhemman veljensä kanssa, joka eli varakkaana maanviljelijänä Tanskassa Laalannin saarella ja omisti niin komean asuinrakennuksen, että siinä oli sekä tornit että parvekkeet, mutta hän pudisti päätänsä. Elämä oli kyllä tuonut hänelle monet suuret pettymykset ja huolet, mutta samalla se oli henkisesti häntä suuresti rikastuttanut, oli antanut sisällystä ja elämyksiä, näyttäytynyt monikirjavuudessaan ja vaihtelurikkaudessaan. Tiedemiehenä hän tunsi koko tieteellisen maailman, liikemiehenä liikeihmiset, valtio- ja sanomalehtimiehenä kaikki politikoitsijat ja julkisen sanan edustajat. Hänen personallinen vetovoimansa vaikutti taas, että hänellä oli uskollisia ystäviä kaikissa kansoissa ja piireissä. Björnson esim. kuului hänen personallisiin ystäviinsä, samaten Walter Runeberg monesta muusta meillä vähemmin tunnetusta henkilöstä puhumattakaan.
Tämä hänen monipuolisuutensa ja henkinen joustavuutensa vaikutti tietenkin, että hänen seurassaan oli aina hauska olla, ettei keskusteluaiheista koskaan ollut puutetta, varsinkin kun tähän vielä tulee lisää, että hän oli ottanut aivan erikoistehtäväkseen kehittää minua, aivan kuin olisi hän ollut sitä varten palkattu opettaja. Niin pian kun hän esim. löysi toimistoonsa tulleissa sanoma- ja aikakauslehdissä jotakin mielenkiintoista, merkitsi hän sen heti sinisellä kynällä ja toi minulle luettavaksi. Kun hän tapasi Parisissa huomattavia skandinaaveja, kuletti hän heitä mukanaan päivällisille, jotta minullakin olisi heistä iloa, tai ainakin tilaisuus nähdä kuuluisia henkilöitä. Tällainen oli esim. Hans Jæger, »Kristiania Bohemen» nimisen kirjan tekijä, josta paljon puhuttiin 80-luvulla. Nyt hän oli ajanut karille ja eli Parisissa säälittävässä tilassa ansaiten leipänsä vedonlyönneillä kilpa-ajoissa. Mutta ilman itsetietoisuutta ja tulevaisuuden suunnitelmia ei hän silti suinkaan ollut, sillä hän puhui paljon aikeestaan julkaista laaja, anarkismia käsittävä teos.
Prof. F. ehdotti, että minä, joka siihen aikaan ahkerasti kirjoittelin Parisin kuulumisia meidän lehtiimme, hankkisin itselleni vapaapaikan sen vanhimmassa ja kuuluisimmassa »Comedie Française» nimisessä teatterissa, ja neuvoi tarkkaan minne minun oli meneminen ja mitä tekeminen se saadakseni, joka myöskin onnistui. Hän auttoi minua niiden anomuspaperien kirjoittamisessa, jotka piti jättää Parisin viranomaisille ennenkuin pääsi sikäläisiin kouluihin, ja niinikään sen esitelmän, joka minun tuli pitää samana kesänä Brysselissä, kelvolliseen ranskankieliseen asuun saamisessa. Olin itse kyllä tuuminut, että kun siellä pidettävä kongressi oli kansainvälinen, voisin esiintyä saksaksi, jonka puhuminen ei tuottanut minulle mitään vaikeuksia, mutta prof. F. pani vastaan ja minä huomasin myöhemmin, että hän siinä oli aivan oikeassa.