»Minä puolestani olen ollut aivan kykenemätön ylläpitämään entistä kirjevaihtoani tai alkamaan mitään uutta. Ystäväni Tanskassa, Saksassa ja Norjassa ovat saaneet tyytyä hyvinkin pieniin palukkoihin silloin tällöin. He ovat senjohdosta hyvin äkämystyneet, mutta minäpä tahtoisin lähettää heidät jonakuna päivänä Amerikkaan ja panna heidät täällä omin päin selviytymään, niin saataisiin nähdä, saavatko he enemmän aikaan.

»Ensinnäkin tahdon kiittää teitä sydämellisesti Kalevalasta; olen varsin hämilläni sen johdosta, että pyysin teitä sen itselleni lähettämään, mutta se on pantava Köpenhaminassa oleskelun laskuun, ellei suorastaan koulukokouksen. Luulen että yhdessäolo sellaisissa tilaisuuksissa tekee tavallista avomielisemmäksi ja ujostelemattomaksi. Ajattelin lähettää teille norjalaisten kirjailijoiden runoja Kristianiassa ollessani, mutta ei siitä tullut mitään – olin koko ajan sellaisessa jännityksessä pääsisinkö matkustamaan jo ensimäisessä laivassa vai ei. Kun se sitten tuli ja minä huomasin, että se tuntui kaikkea muuta kuin puoleensa vetävältä pitkää matkaa varten, olin aivan allapäin. Lähdin siinä kuitenkin ja olin tuota pikaa keskellä valtamerta. Ajattelin teitä siellä, – mutta kun siellä ei ollut kyyhkys- eikä pääskyspostia, jäi kirje lähettämättä – – – –

»En luule, että kannattaa kertoa teille Amerikasta, sillä kai Alli Tryggin kautta olette kuullut kaikkein tärkeimmät asiat. Minä puolestani olen suuresti huvitettu siitä, mitä olen nähnyt, vaikka toisaalta tuntuu kyllä siltä, ettei U. S. A. ole maa, joka vaikuttaisi erittäin puoleensa vetävästi. Kaikki eroaa suuresti Europasta, eikä tämä eroavaisuus aina suinkaan tunnu paremmalta. Elämä kulkee kuin polkumyllyssä, joko se on kovaa työntekoa, tai on se rikasta ja mukavaa, mutta ei ole paljon ymmärtämystä eikä iloa elämästä – oli se sitten rikas tai köyhä, joka sitä elää. Hetken ilosta, miellyttävästä ja sisältörikkaasta yhdessä olosta on sangen vähän nautintoa, varsin vähän tyydytystä siitä mitä elämä antaa – kaikkialla tavoitellaan vain enemmän rahaa, rahaa. Rajaton rikkaus toisella puolen – köyhyys ja vimmattu taistelu toisella. Ei se minusta tunnu erittäin kehoittavalta. Poliittinen elämä on täällä valtavin ja terveellisellä pohjalla, ja politiikasta, kansantaloudesta ja sosiologiasta ovat kaikki huvitettuja – – – – –

»Mutta mitäpä minä tässä puhun Amerikasta, paljon parempi on, että pian kirjoitatte minulle Suomen oloista.

»Tanskalaisesta ’Politiken’ lehdestä näin, että keisari on vastannut rauhoittavasti valtiopäivien adressiin. Eihän se ollut muuta kuin mitä saattoi odottaa. Kulkee huhuja, että Venäjä tahtoo käyttää hyväkseen Norjan ja Ruotsin välillä syntynyttä eripuraisuutta Unionin johdosta, ja seuraus siitä on, että keisari koittaa pysyä hyvissä väleissä suomalaisten kanssa pitääksensä tien avoinna Suomen yli Ruotsiin ja Norjaan. Paljonko perää näissä huhuissa on, ei ole hyvä tietää, mutta eihän se otaksuminen ole mahdoton, että Venäjän laajentamistuumat myöskin etsisivät itselleen tätä tietä. Jumala vapauttakoon meitä tästä raakalaisuudesta, kun se aika tulee. Siitä koituu kova ottelu ja kun ei vain Suomea silloin poljettaisi hevosten kavioiden alle.

»Harperin ’Monthly Magazinessa’ näin kauniita kuvia Suomesta. Ne muistuttavat koko lailla Norjaa. Tahdon kerran lähettää teille saman aikakauslehden julkaisemia kuvia Norjasta – mutta niiden teksti on englanninkielinen. – Ei tästä tullut kuin jokunen rivi – minulla on yleensä niin vähän aikaa kirjoittamiseen. Mutta otattehan tämän tervehdyksenä ja kiitoksena niistä hauskoista hetkistä, jotka vietimme yhdessä Köpenhaminassa. Koska minulla kerran on ollut tilaisuus päästä kaukaiseen Amerikkaan, pääsen ehkä myöskin kerran Suomeen. Sanokaa sille terveisiä minulta ja toivottakaa sille onnea ja menestystä. Tervehtikää niinikään niitä naisia, joiden kanssa olin yhdessä Tanskassa – erittäinkin Alli Tryggiä».

Minä vastasin kyllä heti tähän kirjeeseen, mutta sitten kului vuosimääriä ennenkuin kuulin mitään Mathilde Wergelandista. En tiennyt oliko hän elävien vai kuolleiden joukossa. Mutta sitten aivan odottamatta tuli kesällä 1902 taaskin häneltä kirje, tällä kertaa oikein sisäänkirjoitettuna. Siitä havaitsin, että hänen elämänpolkunsa ei suinkaan ollut kulkenut myötämaata ja sileästi, vaikkei hän tosin siitä aivan paljon puhunutkaan, mutta koko kirjeen sävy sen kertoi.

Näin hän siinä kirjoitti:

»Pelkään, että te jo olette unohtanut erään, joka kokouksen aikana Köpenhaminassa 1890 oli teidän seurassanne muutaman kerran ja sai osakseen teiltä sen saman edistyksestä ja voitoista aiheutuvan innostuneen tunnustuksen, jonka osoititte kaikille, ketkä olivat maansa hyväksi työskennelleet ja naisten asioita edistäneet. Matkustin sitten, kuten muistanette, Amerikkaan, ja siellä olen nyt ollut kaikki nämä vuodet. »Nylænde» lehdestä havaitsin, että te vielä asutte Helsingissä ja olette siellä toimittajana, siis henkilö, jonka löytää, vaikkei kirjeenkirjoittaja tiedäkään hänen osoitettaan. Käytän siksi tilaisuutta hyväkseni ja lähetän teille pari riviä.

Mathilde Wergeland v. 1900