Varmaankin oli suurin syy siihen, että hän niin hyvin täytti paikkansa tässä suuressa kodissa ja painoi siihen sellaisen vapaan, hienostuneen, ennakkoluulottoman leiman se, että hän jo ennen naimisiin menoaan oli ollut tilaisuudessa näkemään niin paljon, liikkumaan niin eri piireissä ja niin monipuolisesti kehittymään. Hän tunsi elämän, hän oli sitä itse kokenut ja parhaan siitä itselleen johtotähdeksi valinnut.

Minette Donner syntyi heinäk. 25 p. 1848 Hämeenlinnassa ja oli sekä isän että äidin puolelta vanhojen ylimyssukujen jälkeläinen. Isä oli ritarillisesta käytöksestään kuuluisa vapaaherra Munck, Haminan kadettikoulun johtaja ja sittemmin yliopiston varakansleri, hänen äitinsä oli syntyään v. Kræmer. Ja tuollainen koti, jossa ymmärretään että aateluus velvoittaa, ja jossa on koottuna monen polven hankkimaa sivistystä ja kulttuuritraditsioneja, vaikuttaa aivan ihmeellisesti jäseniinsä. He oppivat jo pienestä pitäen aivan tietämättään sellaista, jota muiden vasta myöhemmällä ijällä suurella vaivalla on itselleen hankkiminen – tai joka, ikävä kyllä, usein jää hankkimatta – he saavat sellaisen notkean, varman käytöksen ja tottuvat asettumaan oikeaan suhteeseen kanssaihmisiinsä pokkuroimatta toisia ja rupeamatta toisten suhteen yliolkaisiksi. Nämä piirteet havaitsikin Minette Donnerissa läpi koko hänen elämänsä. Hän oli aina luonnollinen, aina oma itsensä, joutui hän sitten millaiseen seuraan tahansa.

Toisaalta voi kyllä olla niin, että kun ihminen kotoa saa kaikki valmiina, niin se voi synnyttää jonkinlaista velttoutta ja itsetyytyväisyyttä. Ei hän viitsi liikoja ponnistella, vaan arvelee, että tuo ulkonainen hienous, hiottu käytös ja yhteiskunnallinen asema on jo kyllin. Mitäpä sitä muuta enää tarvitsee!

Tähän passiivisuuteen ei Minette kuitenkaan koskaan langennut. Hän oli siksi liian vilkas ja liian lämminsydäminen ja sitten hän kasvoi suuren isänmaallisen heräämisen aikana ja sellaisessa ympäristössä, jossa siihen ymmärtämyksellä suhtauduttiin. Vapaaherra Munck ei nimittäin ollut ainoastaan hienosti sivistynyt ja ylhäinen, vaan myöskin erittäin vapaamielinen ja isänmaallinen. Hän oli esim. toiminut hyvin tehokkaasti valmistaakseen J. W. Snelman’ille paikkaa meidän yliopistossamme ja hänen kodissaan oli tämä sekä Lönnrot ja Cygnæus aina tervetulleita vieraita, kuten kaikki muutkin sen ajan kulttuurielämän kannattajat. Keskustelut Suomen tulevaisuudesta ja siitä jättiläistyöstä, joka täällä oli tarpeen kansamme henkiseksi, aineelliseksi ja siveelliseksi kohottamiseksi, herätti nuoren Minetten mielessäkin vilkasta vastakaikua.

Sitten tuli taas toisenlaisia vaikuttimia, jotka myöskin olivat omiaan avartamaan näköpiiriä ja panemaan aivot askartelemaan. Hän oli esim. tilaisuudessa vierailemaan tätinsä, vapaaherratar Lagerbringin kodissa Upsalassa ja tekemään siellä paljon hauskoja tuttavuuksia. Ja jos mikään, vaikuttavat tuollaiset oleskelut herättävästi vastaanottavaan mieleen. Kotimaan sekä puutteet että edut käyvät senkautta entistä selvemmiksi, kun on nähnyt vastaavia oloja muualla ja verrannut niitä omiinsa.

Minette Donner yleisenä seppeleen
sitojana maisterivihkiäisissä 1869.

Mutta elämä ei ainoastaan anna, vaan se asettaa myöskin vastalaskuja, väliin hyvinkin kalliisti lunastettavia ja sen sai kyllä Minettekin kokea. Ensimäinen oli hänen rakkaan isänsä kuolema, joka tapahtui juuri silloin kun hän täytti 17 vuotta. Osoitteeksi siitä miten rakas ja kunnioitettu tämä isä oli ollut, mainittakoon, että vaikka hän jo useita vuosia oli levännyt turpeen alla, valittiin hänen tyttärensä Minette siitä huolimatta yleiseksi seppeleensitojaksi maisterinvihkiäisiin v. 1869.

Seuraava ankara isku oli hänen sulhasensa, tri Enebergin kuolema. Hän oli Suomen ensimäinen assyriologi, paljon toiveita herättävä ja etevä alallaan, ja sitten tulee yhtäkkiä sanoma että hän oli kuollut kaukana itämailla, juuri kun hänen piti ruveta seuraamaan kaivauksia Niniven raunioissa. Tämä tapahtuma heitti tietenkin pitkiksi ajoiksi tumman varjon nuoren naisen elämään, eikä hän tätä nuoruuden lempeään milloinkaan unohtanut. – Kun jokunen vuosi sitten kävin Minette Donnerin Hyvinkäällä omistamassa Ahdenkallio nimisessä kartanossa, osoitti hän erästä koivua sen puutarhassa ja sanoi: »Tuon runkoon leikkasi tri Eneberg omansa ja minun nimikirjoitukseni ja ne näkyvät siinä vieläkin».

Mutta Minette tiesi että työ, varsinkin työ muiden hyväksi, on paras lääke ja niinpä hän jo varhain koetti olla iloksi ja hyödyksi niille, jotka olivat joutuneet elämän varjopuolelle. Helsingissä oli silloin tuo kurjista asujamistaan kuuluisa Antipoffin kivimuuri ja sinne hän perusti n.k. äitien ompeluseuran, niinikään hän muutamien ystävättärien kera rupesi pitämään pyhäkoulua nuorille naisille. Hän mainitsi kerran, kun oli kysymys näistä ajoista, että eräs hänen entisistä pyhäkouluoppilaistaan joutui suuren liikemiehen Julius Tallbergin puolisoksi ja kiitti häntä monta kertaa myöhemmin tavatessaan siitä hyvästä, mitä hän pyhäkoulussa oli saanut.

Tri Eneberg oli ollut harras suomenkielisen kulttuurin kannattaja ja tämä oli vaikuttanut Minetteenkin niin, että hän esim. seurasi suurella myötämielisyydellä vastasyntyvää suomalaista, näytelmätaidetta, ja seurusteli ahkerasti Bergbomien, Aspelinien ja Nervanderien y.m. suomenmielisten kanssa. – Usein hän myöskin oli matkoilla Europan suurkaupungeissa rikastuttaen henkeänsä kaikella sillä kauniilla ja jalostavalla, mitä niissä on tarjottavana jokaiselle, ken vain osaa valita. Kerrankin hän pitemmän aikaa matkusteli Espaniassa erään ruotsinmaalaisen ystävättären kanssa, joka lähetti sieltä kirjeitä maansa sanomalehtiin. Minette taas kiinnitti paperille siellä näkemiään vanhoja linnoja, palmulehtoja, kokonaisia kaupunkeja ja kyliä käyttäen ahkerasti piirustuskynäänsä ja vesivärejä.