Oliko ihme, että he kaipasivat tätä harvinaista opettajaansa ja niin monella tavalla sen osoittivat. Jo hänen sairastaessaan tuli ehtimiseen kukkatervehdyksiä, ja hänen kuoltuaan he seisoivat kunniavahtina hänen paariensa ääressä, kirjoittivat hänestä ylioppilaslehteensä ja kokosivat varoja pronssiseen levyyn, johon hänen nimensä, syntymä- ja kuolinvuotensa sekä merkityksensä Wyomingin yliopistolle on kaiverrettu ja joka on kiinnitetty sen kirjaston seinään. Sen yläpuolella on komea kuva Mathilde Wergelandista ja kahdesta hänen kuuluisasta maalaisestaan. Vasemmalla puolella on nimittäin hänen opettajansa Grieg ja oikealla puolella Henrik Ibsen.
| Wyomingin yliopiston kirjastoon ylioppilaiden lahjoittama vaskinen levy professori, tohtori Agnes Mathilde Wergelandin muistoksi |
Samaan kirjastoon määräsi tri Wergeland annettavaksi koko rikkaan kirjakokoelmansa ja piirustuksensa. Hänen muistonsa kiinnittämiseksi ikuisiksi ajoiksi Wyomingin yliopistoon, lahjoitti tri Hebard sinne melkoisen rahasumman, joka tulee kantamaan tri Mathilde Wergelandin stipendin nimeä, ja jonka vuosittaiset korot ovat annettavat jollekin historiaa tutkivalle ylioppilaalle. Seuraavana vuonna lahjoitti hän yhtä suuren summan Kristianian yliopistolle määräten niinikään, että sen piti kulkea »professori tohtori Agnes Mathilde Wergelandin apurahan» nimellä ja että siitä oli jaettava palkkio sellaiselle naisylioppilaalle, joka oli tutkinut historiaa ja kirjoittanut akateemisen väitöskirjan Norjan suhteista Yhdysvaltoihin, koskivat ne sitten kauppaa, kansallisuuksia tai muita yhdyssiteitä.
Sama tri Hebard on myöskin pitänyt huolta siitä, että Mathilde Wergelandin ystävät ovat saaneet kaikki ne häntä koskevat teokset, jotka nyt on julkaistu hänen kuoltuaan. Niitä on minullekin tullut useampia, m.m. eräs, jossa on tri Wergelandin kirjoituksia Norjan kulttuurielämästä ja sen johtavista henkilöistä. Sekin on täynnä hienoja kuvia ja paperi on mitä parahinta, mutta kun se juuri saapui siihen aikaan, jolloin sotasensuuri täällä kaikkein vimmatuimmin vainosi kaikkia ulkoa lähetettyjä painotuotteita ja kirjoja – peläten jo, että niiden kansiinkin mahdollisesti oli piiloitettu suuria valtiosalaisuuksia, repi se tästäkin teoksesta pois sen kannet ja vasta sellaisena se joutui minun käsiini. Tähän muuten niin hienoon kirjaan liittyy siis surullinen ja masentava muisto sotaisesta hävittämisraivosta.
Eräässä Mathilde Wergelandia koskevassa elämäkerrassa sanotaan, että »hän oli aina köyhä, mutta hänellä oli hyviä ystäviä». Harvalla ihmisellä on kaikesta päättäen ollut niin todellisia, uskollisia ystäviä kuin hänellä, mutta kai se johtui siitä, että harvalla myöskin on ollut niin paljon henkisesti antaa, kuin juuri hänellä.
Kun oli hänen seurassaan, tuntui aina siltä kuin olisi hänellä ollut aivan loppumattomia henkisiä varastoja, kuin olisi hän kuulunut aivan toiseen maailmaan kuin me muut pienet arki-ihmiset.
[ALVILDE PRYDZ.]
Ollessani syksyllä 1909 Tukholmassa, näin eräänä päivänä sikäläisissä lehdissä uutisen, että norjalainen kirjailija, Alvilde Prydz, oli saapunut kaupunkiin ja asui kuvanveistäjä Millesin luona. Tottapa viimeinkin saan hänet nähdä, juolahti heti mieleeni ja paluumatkani kotiin, jonka jo piti tapahtua saman päivän iltana, lykättiin eteenpäin.
Tämä halu tavata Alvilde Prydziä ei nyt ainoastaan johtunut siitä, että jo vuosimääriä olin ihaillut hänen tekeleitään, että ne olivat antaneet minulle enemmän virkistystä ja nautintorikkaita hetkiä kuin useampien muiden, silloin lukemieni kirjailijoiden teokset, vaan me olimme myöskin pitemmän aikaa olleet kirjevaihdossa ja aina lausuneet sen toivomuksen, että kerran oikein personallisesti saisimme tavata toisemme. Kerrankin hän kirjoitti:
»Olen niin paljon ajatellut teitä ja matkoillani aina koittanut kysellä teitä kaikenlaisilta ihmisiltä, mutta onni ei ole koskaan ollut minulle niin suotuisa, että se olisi tuonut teidät itse tai jonkun ystävistänne minun tielleni».