— On, kaunis, oikein kaunis. Mutta kuule, ei siitä matkasta tarvitsisi tulla huvimatkaa. Helsingissä ei yksin huvitella. Siellä olisi sinulle paljon oppimistakin.
Aili punastui.
— Sen tiedän liiankin hyvin, sanoi hän katkerasti. — Älä minulle sitä muistuta.
— Kuule, loukkasinko sinua? Aili! Vakuutan etten sitä tahtonut tehdä. Suo anteeksi! Tarkoitukseni oli vain herättää sinussa luottamusta. Matkastasi ei tarvitsisi tulla huvimatka, koska se nimi sinua niin kauhistuttaa. Tahtoisin sinulle näyttää kuinka Helsingissä tehdään työtä ja kuinka siellä uhrataan hyväätekeviin tarkoituksiin. Ei toki iltamia ja arpajaisia, kokouksia ja keskusteluja pidetä huvin vuoksi. Velvollisuuden tunto auttaa vähempivaraisia, se on joka… Aili, mitä sinä mietit? sanoi Eero äkkiä nähdessään punan tytön poskilla.
Hän sanoi sen kiihkeästi, hämmentääkseen vaikutuksen, jonka hän tahtomattaan oli tullut tehneeksi. Mutta kului hyvän aikaa, ennenkuin Aili vastasi.
— Mitäkö minä mietin? Helsinkiä ajattelen. Sinne tahtoisin päästä. Jollen juuri oppimaankaan, sillä siihen olen liian vanha — niin näkemään. Sinä varmaankin naurat, kun sanon, että minulle jo tuottaisi iloa nähdä nuo paikat, joista sanomalehdissä olen lukenut, yliopiston, ylioppilastalon, Ateneumin, Arkaadiateatterin… Ah, niin, ja tutustua johonkin kirjailijaan, taiteilijaan…!
— Minä lupaan tutustuttaa sinut niin moneen kuin tahdot, sanoi Eero lämpimästi. — Voipa olla että joku taiteilija paikalla pyytää saada sinut maalata ja joku kirjailija paikalla lainaa sinulta piirteet päähenkilölleen seuraavassa teoksessaan.
— Niin, se olisi hurmaavaa, mutta… eihän siihen ole varaa. Maijan koulu…!
— Mutta tänä vuonnahan siitä tulee loppu. Maija jää kotiin ja sitten on sinun vuorosi.
— Niinkö luulet? — Aili loi häneen tutkivan katseen. — Ei. Maijalla on suuret tuumat. Hänestä tulee vielä etevä nainen. Ei hänellä ole aikaa istua Kaarilassa.