— Kuinka niin? kysyi Aili pelästyneenä. — Ei, ei, sano nyt vain.
— Eero, kuului hiljaa Ellin huulilta.
Ailissa tuntui kaikki kangistuvan. Hänen rintaansa nousi suuri ruumiillinen tuska, joka hetkeksi vei häneltä kaikki ajatukset. Kun Elli huolestuneena rupesi kysymään, mikä hänen oli, tuli hän vihdoin järkiinsä.
— Voi sinua raukkaa! sai hän sanotuksi. — Etkö tule meille?
— Ei kiitos, en minä nyt voi.
Aili pusersi hänen kättänsä ja jäi hetkeksi katselemaan hänen jälkeensä. Sitten hän avasi oven valaistuun porraskäytävään. Oli kuin suuren rajuilman humu olisi ollut likenemässä häntä ja myrskyn keskeltä soi hänen korviinsa: sinun ainoasi livahtaa tiehensä… tiehensä, valuu sormiesi lomitse kuin vesi…! Aili painautui seinää vastaan ja pusersi kätensä povelleen.
Samassa kaikui porraskäytävästä askelia. Aili karkasi ylös toiseen kerrokseen ja soitti. Tohtori itse avasi. Eteiseen näkyi punertavassa valaistuksessaan pieni huone salin takana, aivan samanlaisena kuin sinä iltana jolloin Aili oli tullut. Kuului ääniä, naurua… Salin keinutuolissa istui Eero ja Sohvi seisoi hänen vieressään. Hän oli pehmeänharmaassa puvussa, kirjava liina kaulassa.
— Pulu, pikku Pulu! huudahti hän ja juoksi Ailia vastaan, — tule auttamaan minua… Tämä Eero, senkin jörö, ei tahdo tanssia kanssani tarantellaa! Nyt on varsinainen tanssija sairastunut eikä sitä opi muut kuin Eero, joka sen osaa… Pyydä sinäkin Pulu…!
— Tietäähän Eero mitä tekee, sanoi Aili väkinäisesti hymyillen.
Sohvin kädet, jotka olivat levänneet hänen olkapäillään valuivat alas.
Hän ojensihe suoraksi, katsoi Ailiin pitkään ja sanoi nauraen: