— Kas… kas… sitä pikku neitiä!
Aili punastui. Sohvin sanat häntä sekä nolasivat että suututtivat.
— Ajattelen vain, ettei Eerolla ehkä ole aikaa… koetti hän selittää.
— Niinkuin en minä tuntisi Eeroa ja tietäisi, mihin hänellä on aikaa! nauroi Sohvi. — Ja sinä luulet, sinä pikkuinen Pulu, että hän suuriakin tutkimuksia saa aikaan näinä päivinä ennen arpajaisia!… Sinä erehdyt, jos niin luulet… jollei miehessä aivan viimeisinä aikoina ole tapahtunut erinomaisia muutoksia.
— Anna ajatusaikaa huomiseen! pyysi Eero.
— Saat, jos vastauksesi tulee myöntävä!
Suuri kiire vallitsi talossa: arpajaisvoittoja viimeisteltiin, pukuja koeteltiin ja neulottiin. Rouva Wahlfelt kulki edestakaisin, neuvoen ja ohjaten kaikille ystävällisesti hymyillen. Ei ollut aikaa laiskotteluun, Ailikin sai käsiinsä työn, ja hän kävi sen kimppuun oikein nautinnolla. Hetkiseksi tuli tohtori sisään, teki jonkin kysymyksen, ihaili valmistuksia ja katosi sitten huoneeseensa.
Vieraiden mentyä istuivat Eero ja Aili niinkuin tavallisesti illoin pienessä punaisessa huoneessa salin takana. Lamput olivat jo sammutetut paitsi eteisessä, josta lankesi viisto valo aina heihin asti. He istuivat käsityksin. Eero koetti vetää Ailia lähemmä, mutta hän asettui raskaasti nojaamaan sohvan tyynyille.
— Olen iloissani, sanoi Eero, — kun koko tämä kiire on ohitse!
— Aiotko tanssia tarantellan? kysyi Aili hetken vaiettuaan.