— En tiedä. Ei tee ensinkään mieleni, mutta vaikea on kieltääkin, kun sen satun osaamaan ja toinen tuskin kunnollisesti ehtii sen oppia. Lisäksi tämä hyväntekeväinen tarkoitus… Mitä sinä ajattelet asiasta?
— Niin se kai on…
— Sinua väsyttää, armaani. Paina pääsi rinnalleni ja nuku siihen! Pian voimme odottaa kirjettä Kaarilasta…
— Niin, kahden päivän perästä.
Aili oli levoton. Tuntui siltä, että hänen velvollisuutensa on luopua
Eerosta, koska kerran Elli häntä rakastaa. Mutta jos hän on lakannut
Elliä rakastamasta ja nyt rakastaa Ailia? Vaan entä jos hän lakkaa
rakastamasta Ailiakin…?
— Kuule, mitä sinä pidät Ellistä? kysyi hän äkkiä.
— Ellistä? Kuinka niin?… Oli aika jolloin hänestä pidin oikein paljon, mutta sittemmin… Siirappia, siirappia liian paljon… No, onhan hän silti hyvä tyttö.
— Entä Sohvista?
— Viisas tyttö. Ja hauska siitä, että hänen kanssaan voi puhua mistä tahansa. Miksi sitä kysyt?
— Muuten vain tuli mieleeni.