— Ei, ei, ei se ollut mitään.
Aili peitti viuhkalla kasvonsa. Ainoastaan silmät, otsa ja hiukset näkyivät valkean untuvareunan takaa.
— Mutta neiti, hyvä neiti, sanokaa se!
— Te nauratte minulle!
— En, en totisesti. Vakuutan, että olen hyvin onnellinen, jos jotakin voin tehdä hyväksenne.
Aili nousi, laski raskaasti toisen kätensä pöydälle, hypisteli toisella kukkia rinnallaan, katsoi ujosti hymyillen eteensä ja sanoi:
— Tanssikaa kanssani vielä kerran! Te tanssitte niin hyvin.
— Miten mielelläni, neiti!
Hän kilisti palvelijan paikalle ja tarjosi Ailille käsivartensa. Ovessa oli tungos niin suuri etteivät he heti päässeet saliin. Aili katsahti sattumalta taakseen ja näki silloin eräässä salin kulmassa koko klikin koolla. Sohvi ja Eero puhelivat kiihkeästi ja katsoivat häneen. He olivat istuneet aivan hänen likeisyydessään, vaikkei hän ollut heitä huomannut. Seuraavana hetkenä hän jo kiiti sileällä lattialla, sävelten soidessa, ajattelematta mitään muuta kuin hetkeä, jossa eli.
— Te ette varmaankaan ole helsinkiläinen…?