Hänen poskensa paloivat ja silmistä loisti. Samassa kysyttiin jotakin hänen takanaan. Muuan herra ojensi hänelle mustaa samettinauhaa — hänen palmikkonauhaansa, joka oli irtaantunut ja pudonnut. Aili kumarsi ja hymyili hänelle kiitokseksi. Hetkisen kuluttua hän taas oli istumassa, viuhkaansa löyhytellen ja liikuttaen jalkansa kärkeä tahdin mukaan.
— Niin, niin, alkoi Laine hitaasti, — tässä sitä nyt tanssitaan kokoon rahaa — olin sanomaisillani hätääkärsiville, tarkoitan tietysti — sydänmaitten sivistyttämiseksi.
Aili totistui ja jäi häneen tuijottamaan.
— Kuinka te voitte olla noin sydämetön?
— Miten niin? Samallahan voisitte pitää koko puuhaa sydämettömänä. Ja se on sentään vuotanut sulasta ihmisrakkaudesta.
— Mikä tuuma? Tämä tanssiko?
— Nämä arpajaiset tietysti.
— Niin, nämä arpajaiset, mutta ei tanssi. Se on pelkkää huvituksen halua. Sillä ja ihmisrakkaudella ei ole mitään yhteistä.
— Minä vakuutan, ettei se ole mitään mahdotonta. Kuinka monta monituista kertaa olenkaan mennyt iltamiin ilman vähintäkään huvituksenhalua, vain siksi, että ne ovat olleet hyväätekevää tarkoitusta varten, ja olen tahtonut antaa roponi.
— Olisitte voinut antaa roponne ilmankin.