— Älä hulluttele, pitihän sinun päästä Helsinkiin!

— Oliko hän todellakin tilannut Runebergin ja Shakespearen teokset?

— Sano nyt muuta! Äkkiä ruvennut kiihkeästi rakastamaan kirjallisuutta ja pitämään Heinen kuvaa pöydällään.

Maija purskahti nauruun ja hypähti kevyellä ponnistuksella sängyn päädylle istumaan.

— Jaa, jaa ne läksyt, muisti hän äkkiä, pisti sormet tukansänkensä läpi ja laskeusi takaisin lattialle.

Hetkisen hän siinä seisoi vakavana tuijottaen eteensä, mutta heilautti sitten käsivarsiaan, valoisan hymyn valuessa kasvoille. — Mutta vuoden päästä! Silloin ei ole pitkä matka valkeaan lakkiin!

— Sinä onnellinen! sanoi Aili hiljaa ja laski kätensä hänen kaulaansa.

— Älä sinä turhia! Yhtä onnellinen sinä olet!

Ja Maija otti häntä kiinni vyötäisistä ja nosti hänet hyvän kappaleen ylös lattiasta.

Vielä samana iltana kirjoitti Aili Kaarilaan, että hän nyt aikoo jättää Helsingin ja tulla kotiin. Viikon päästä loppuvat hänen tuntinsa ja hiukan myöhemmin saattaa hän päästä vapaaksi pankista. Hän tulee kaikista kielloista huolimatta. "Ajakaa sitten pois jos tahdotte."