Tähän kirjeeseen tuli Pekalta seuraava vastaus oikein sisäänkirjoitetussa kirjeessä.
"Olet kauan saanut odottaa vastausta kirjeeseesi huhtikuun 8 p:ltä. En ole voinut sinulle ennen kirjoittaa, sillä minun on pitänyt miettiä, mitä kirjoittaisin.
Ymmärrän täydellisesti, ettet viihdy kaupungissa. Sillä sen mielestä, joka on maalla kasvanut, on kaupunkielämässä aina jotakin tyhjää ja pintapuolista. Mielelläni sanoisin "tervetuloa" jo äidinkin tähden, joka koko talven on sinua ikävöinyt. Mutta minun täytyy olla suora. Saat sitten itse päättää, tuletko vai etkö.
Hämmästyt varmaankin kovasti, mutta asian laita on se, että jo kauan olen rakastanut sinua en yksin sisarenani. Pelkäsin matkaasi Helsinkiin, sillä minä arvasin, kuinka kävisi. Kun sitten kirjoitit kihlauksestasi, niin ilostuinhan minä toiselta puolen onnestasi, vaikka taas toiselta puolen tunsin, että minun onneni siitä sai kuoliniskun. Se oli vaikea aika. Minun olisi ollut mahdotonta silloin nähdä sinua täällä kotona. Sentähden kielsin sinua tulemasta. Tiedän, että se oli pahasti tehty, mutta ihminen on itsekäs, en saanut tunnettani voitetuksi, vaikka kuinka taistelinkin vastaan. Voit ehkä suoda minulle anteeksi, jos tiedät, että minä juuri niihin aikoihin suuresti kärsin.
Olen kauan epäillyt, sanoisinko sinulle tätä kaikkea nyt, kun ei sydämeni haava vielä ole ehtinyt mennä umpeen. Mutta sinä pakotat itse minut siihen. Täytyyhän minun olla suora.
Sinä kysyt, enkö tahdo sinua toverikseni. "Me suunnittelisimme yhdessä viljelyksiä, kävelisimme metsissä ja soutelisimme järveä niinkuin entisinä aikoina. Me toimittaisimme Kaarilan alueelle koulun — se kävisi helpommin nyt, kun saamme muutaman sadan arpajaiskomitealta —, me koettaisimme tehdä Kaarilan kansan onnelliseksi." Sinä lausut sanoillasi toivomuksia, jotka minullekin ovat mitä rakkaimpia. Mutta minä olen niitä luonteita, jotka tahtovat kaikki tai ei mitään. En voi tyytyä sinuun sisarena. Miehenä ja vaimona meidän yhdessä täytyy uhrata elämämme Kaarilalle, tai täytyy jommankumman meistä ikipäiviksi luopua Kaarilasta.
Nyt tiedät kaikki. Voit itse päättää mitä teet. Jos luulet, että voit minua rakastaa, niin kirjoita ja määrää päivä jolloin tulet, niin olen sinua vastassa asemalla.
Pekka."
Aili oli kuin pilvistä pudonneena. Hänen täytyi nauraa. Pekka hänen miehekseen, hän Pekan vaimoksi! Sellaista mahdollisuutta ei hän ollut tullut ajatelleeksi. Hänen piti itseltään kysyä, näkikö hän unta vai elikö hän todellisuudessa. Pekka kirjoittaa hänelle kosimakirjeen! Jotakin niin sanomattoman hullua!
Kului pari päivää ennenkuin hän tottui pitämään tuota kummallista asiaa mahdollisuutena. Ja seuraavat päivät hän käveli kuin unissaan. Välistä olivat ajatukset aivan sekaisin, hänen täytyi koota kaikki voimansa ennenkuin hän pääsi takaisin järkiinsä.