— Niin, jollei se yleensä ole liian myöhäistä: koulunpenkillä oppiakseni olen ylen vanha.
— Mitä sinä sitten aiot tehdä…?
— En tiedä, mitä tahansa. Kunhan vain saan omia tuloja, jotta pääsen riippumattomaksi!
— Aili, Aili, huudahti Emma rouva itkien, — mitä sinä puhut, mistä olet kaikki nuo ajatukset saanut päähäsi? Eikö sinulla kodissasi ole kaikkea mitä tarvitset, emmekö sinua kaikki rakasta?
Aili painoi alas päänsä. Pekka katseli häntä suoraan kasvoihin.
— Sinä pääset syksyllä Helsinkiin, sanoi hän tyynellä äänellään jonkin verran vaivalloisesti, — sen lupaan. Mutta jos sinut oikein tunnen, niin et siellä kauankaan viihdy.
— Sen voit jättää minun huolekseni! sanoi Aili.
— Minä takaan, huudahti Eero, — että hänelle tulee hauskaa!
— Hyvää yötä.
Pekka suuteli äitiään ja poistui. Emma rouva läksi häntä saattamaan. Eero ja Aili jäivät kahden. Aili seisoi suorana, oikea käsi nojaten pöytään. Hänen piirteensä olivat liikkumattomat ja silmä katseli jonnekin kauas. Eero tarttui hänen käteensä, joka rentona riippui sivulla.