— Se on onnetonta joukkoa se Seppälän väki, pääsee Emma rouvalta huolestuneesti. — Kertovat, että heiltä tämän vuoden sadosta jo on mennyt puolet viime vuoden velkoihin. Vaimo sellainen huolimaton ja seitsemän lasta…
— Jotka kasvavat kuin pienet pakanat, lisää Aili, — kasvatuksetta.
Pastori oli viime vuonna luvuissa oikein heitä nuhdellut.
Hetkisen vaitiolon katkaisee Pekka sanoilla:
— Koulu olisi tarpeen.
— Niin, koulu! huokaa Aili.
Hänen mieleensä hiipi kalvava tunne. Perustaa koulu, koota sinne sydänmaan tietämättömät lapset, antaa heille tietoa, opettaa heille hyvää! Mutta varoja ei ole ja jos olisikin, niin kelpaisiko hän, Aili, edes sydänmaan tietämättömiä lapsia opettamaan?
Vähitellen valkenee surullinen syyspäivä. Jokainen menee työhönsä. Aili järjestää huoneet, kastelee kukat ja lähtee kävelemään. Hän johtaa ensin askeleensa hevostalliin ja kun hän hyväilevällä äänellä mainitsee hevosia nimeltä, hirnuvat ne häntä vastaan. Siitä ei hän jatka puukäytävää alas maantielle, vaan menee olkilatojen ja riihien sivutse sille tielle, joka läpi Kaarilan ha'an johtaa kaupunkiin päin. Portti on jo nostettu pois saranoiltaan ja veräjäpuut asetetut aitaa vastaan pystyyn. Mättäät lepäävät pehmeän, keltaisen lehtipeiton alla, puut ovat miltei paljaat, oksien lävitse pilkottaa harmaa taivas. Tie on paksuna liejuna, syrjään on poljettu kaitainen, kovempi polku. Siinä kävelee Aili, hitain askelin, yllään kulunut, vanhanaikainen takki, päässä valkea huivi ja kädessä maalaamaton keppi. Hänen kasvoillaan on sanomaton ilme, hänen mielessään haaveksiva, syvä surumielisyys. Häntä voisi pitää tuon syksyisen maiseman hengettärenä… Jalo on juossut mukaan ja tavannut jäniksen jäljet. Pelästynyt pikku pupu harppii tien poikki, Ailin ohitse, kintereillään kiljuva, verenhimoinen koira.
Hetken kuluttua tulee vastaan mies, jonka Aili jo kaukaa tuntee Seppäläksi. Hän ilostuu, sillä hän on ollut hiukan huolissaan siitä ettei hän tulisi. Saattaa tosin vielä olla sekin mahdollisuus, ettei hänellä ole rahaa, mutta ainakin hän sitten on käynyt puhumassa asiastaan.
— Kai talossa ollaan kotona? kysyy mies pistettyään kättä.
— Ollaan kyllä. Mitäs Seppälään kuuluu?