— Milläs tavalla tämä raha nyt on saatu? kysyy Pekka ystävällisesti.
Mies raapaisee korvansa taustaa ja heittää silmäyksen likaiseen kaksikymmen markkaseen, joka on pöydällä herran edessä.
— Piti viedä mullikka kaupunkiin.
— Kuinka monta lypsävää teille nyt jää talveksi?
— Viisihän niitä.
Pekka vaipuu ajatuksiinsa. Seppälä hörppii kahvia teevadilta.
— Se teidän vaimonne ei taida osata säästää, alkaa Pekka. — Sanovat juovan kaiken voin kahvina ja ostelevan turhia helyjä… Sensijaan kasvavat lapset ilman kuritusta ja opetusta, niinkuin suden penikat, ja torppa menee alaspäin.
— Niinhän se on tahtonut vähän olla. Mutta minä sitä tässä markkinamatkalla, kun osti sellaisen kukillisen punaisen silkin ja siitä antoi viisitoista markkaa, vähän löylyytin…
Sekä itse asia että se tapa, jolla mies, suistellen silmiään kapeiksi raoiksi, siitä kertoo, huvittaa Pekkaa niin että hän purskahtaa nauruun. Aili katsahtaa häneen nuhdellen ja virkkaa vakavasti:
— Oikeinko lyömällä?