Usein sattuu itse herrasväenkin piirissä erimielisyyksiä eikä sanakiista ole vältettävissä. Aili se useimmiten on riidan aloittaja, sillä Pekka mukautuu aina Emma rouvan mielipiteisiin. Sattuu esimerkiksi näin.
— Lapseni, sanoo Emma rouva ruokapöydässä Ailille, — mikset syö voita? Onhan tämä tuoretta voita.
Aili punastuu.
— Kiitos, en kaipaa sitä.
— Mutta sinä laihdut pahanpäiväisesti, sinun täytyy voimistua. Voi on terveellistä.
Aili ei vastaa mitään ja seuraavina päivinä uudistaa Emma rouva kehoituksensa. Vihdoin ilmaisee Aili syynsä.
— En saata! Minua vaivaa se, että meillä on parempaa ruokaa kuin väellä. He tekevät raskaampaa työtä, mutta me syömme parempaa ruokaa.
— Mutta siihenhän he ovat lapsuudestaan tottuneet! He eivät parempaa kaipaa, heidän ruumiinsa ei muuta vaadi.
— Heidän sielunsa ei myöskään vaadi kouluja eikä valistusta, mutta me pidämme velvollisuutenamme nostaa heidät tuosta "vaatimattomuuden" tilasta… Minä en voi nähdä, että he kyökin kattamattomalta pöydältä sormillaan syövät samasta kalakupista…
— Mutta siihenhän he ovat tottuneet! Onhan heillä kaikilla puukkonsa, ja mitä taas siihen tulee, että he syövät samasta kupista, niin ovathan he kaikki terveitä ihmisiä.